perjantai 5. kesäkuuta 2015

SNEAK PEAK: Turkin tuliaiset makuuhuoneessa

Viime viikkojen blogihiljaisuus selittyy sillä parhaimmalla syyllä, nimittäin: L-O-M-A-L-L-A!
Lomallamme oli monen monituista nimeä: Raksaloma, hermoloma, perheloma, lasten loma ja tämän kesän ainoa kesäloma. Ai että, olipa ihana irrottautua näistä maisemista ekaa kertaa sitten pariin vuoteen. Niin kauan on uuden kotimme tekeminen kauttaaltaan kestänyt kun otetaan huomioon myös suunnittelu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty..vaimitensenytoli?

Isot ja pienet lomavarpaat


Viime viikon vietimme siis "hieman" lämpöisemmissä maisemissa. Turkissa aurinko helli ja vesi oli lämmintä. Kokeilussa oli myös ekaa kertaa tuo pahamaineinen  All Inclusive, johon päädyimme suoraan hotellivalintamme kautta. Eikä onneksi tarvinnut pettyä. Ruoka oli todella hyvää ja kokit (n.5-6 kokkia kokkasi hotellin buffetissa eri ruokia) pistivät parastaan joka ilta vaihtuvien ruokateemojen mukaan. Pahimmillaan 5 kertaa päivässä pöydän kattava ja siivoava kiitti sydämensä pohjasta ja söi niin että napa venyi. Aivan ihanaa päästä valmiiseen pöytään ja syödä hyvää, mausteista ruokaa:).


Siivoojan pyyhetaidetta

Loman agendalla ei ollut sen kummempaa kuin rentoa oleilua, uintia, aurinkoa ja syömistä. Mitäpä muuta sitä talon rakennuttamisen jälkeen kaipaakaan, ei todellakaan muuta! Isäntä testasi hotellin vesipuistoa ja emäntä kävi turkkilaisessa Hamammissa karvaisen miehen käsittelyssä. 

Niin, siitä pitäneekin antaa ihan erityismaininta. Kokemus oli varsin ainutlaatuinen jo senkin vuoksi etten ole ikinä käynyt Hamammissa ja toisekseen siksi, ettei allekirjoittanutta ole ikinä pessyt ketään tuntematon, saatika sitten hyvin karvainen ja salskea turkkilainen mies.  Kokemus oli kuitenkin miellyttävä ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos joku nyt sattuu Turkkiin päin olemaan menossa. 

Muutama retki tehtiin lähikaupunkeihin ja niiden bazaareihin. Haaveissa oli löytää matto, mutta se jäi toteutumatta. Lasten kanssa tuo ostospaikkojen kiertely kun nyt sattuneista syistä on lähes 30 asteen helteessä silkkaa tuskaa. 

Mutta jotain "mattomaista" ehdin mukaan kuitenkin nappaista. Nimittäin ihania Kelim-tyynyjä. Samalla saatte pienen kurkkauksen meidän vanhempien makuuhuoneeseen.
















Kelim-tyynyt tuovat mukavan ripauksen lisäväriä makuuhuoneeseemme. Kuulin että osa Kelim-tyynyistä on jopa 60-vuotta vanhoista villamatoista tehtyjä.

Niitä kelpaa siis edelleen katsella :)

11 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa ihanalta! Haluatko paljastaa missä hotellissa olitte? Meillä samanmoinen matka harkinnassa ja edellinen Turkin allinclusive reissu jätti hieman huonommat fiilikset juuri tuon ruoan osalta. Seuraavalla kerralla selvitän ruokapuolen tarkkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ihan Finnmatkojen valmismatka. Hotellin ulkopuitteet (vesipuisto, lukuisia altaita, oma ranta ja se ruoka) olivat kyllä tähtiensä arvoiset, mutta itse huoneiden taso oli hieman rapistunut eikä mitenkään mieltä ylentävä. Mutta eipä siellä huoneissa hirveästi tullut aikaa vietettyä, päivä-ja yöunet lähinnä :) Oltiin Sidessä (Antalyan ja Alanyan välissä), eli sieltä tuo hotelli löytyy.

      Poista
    2. Lisävinkkinä vielä, että itse katson tripadvisorista AINA kaikkien valmispakettien hotellien suositukset ym ennen päätöstä. Niin tein tämänkin kohdalla ja tuo ruoka tuli aika monessa kommentissa esille :)

      Poista
  2. All inclusive oli meillä myös keväällä nappivalinta pienen lapsen kanssa ja niin rentouttavaa. Ihanalta ja rentouttavalta teidän loma kuulosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se todellakin oli. Ja ihana ettei tuohon all inclusiveen tarvinnut pettyä. Aika moni ystäväperhe on kokeiltuaan ilmoittanut sen olleen viimeinen kerta.

      Poista
  3. Ihanaa, olette kyllä lomanne ansainneet!! Tää mamma ei ainakaan nykyään enää edes suostu muihin kuin all inclusive-lomiin :) nytkin kauhee lomakuume ja eilinen surfattu matkanjärjestäjien sivuilla vaikka oli alunperin ajatus ettei rahat riitä lomailuun. Saa luvan riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä oli tiukka tilanne myös kun budjetti sanoi poks! Mutta se oli selvää että loma on enemmän kuin ansaittu ja alettiin olla pahasti myös sen tarpeessa. Niimpä tuumasta toimeen ja roposet kasaan. Kesä/raksaloma vietettiinkin nyt jo toukokuussa, mutta ei haittaa. Kelit suosi ja tarve oli akuutti. Nyt jaksaa taas hieman paremmilla energioilla. Toivottavasti löydätte mieluisan loman. Te ootte sen ansainneet myös :)

      Poista
  4. Loma kuulostaa ihanalta! Ja all-inclusive on varmasti piste i:n päälle raksailun päätteeksi. Meillä ei kyllä raksa-ajan budjetti veny kotimaan mökkeilyä ja tallinnan risteilyä suurempiin lomareissuihin, mutta eiköhän noidenkin avulla saada pientä välimatkaa raksailuun.:)

    Ja tuo teidän makuuhuoneen seinä! <3 Jotenkin olen ihan hullaantunut tiilikuvioon ja tällä hetkellä tekisi mieli lisätä tiilikuviota vähän joka seinälle. Mutta pitäydytään nyt vaan tuossa yhdessä tv-huoneen seinässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on onneksi aina Loma viettää sen sitten koti-tai ulkomailla. Pääasia että on poissa normiarjesta ja pääsee hengähtään rutiineista muihin maisemiin. Mökkeily ja Tallinna kuulostavat hyvälle. Siitä tulikin mieleen että meidän viime vuoden AINOA loma oli päiväristeily Tallinnaan koko perheen kesken, siis huoh! Onneksi tänä vuonna päästiin kunnon lomalle, lapset hyppivät innosta tasajalkaa:)

      Tiiliseinä on kyllä ihana sisustuselementti. Itse olisin tykännyt oikeista tiilistä, mutta tuo kulmaikkuna aiheutti hankaluuksia sen toteutuksen osalta. Jotenka valokuvatapetti se sitten oli, mutta aika realistisen näköinen kuitenkin. Monet ovat tuota ihastelleet ja tykätään siitä kyllä kovasti itsekin :)

      Poista
  5. Ihanat tyynyt! Lomasta haaveillaan täälläkin.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi,