torstai 15. lokakuuta 2015

Haaveissa Pasilat!

Olohuoneen riippuvalaisimet ovat olleet pohdinnassa pitkään. Muut kotimme uudet valaisimet hankin kotiimme jo raksan aikana ja niistä visio olikin suht selkeä.

Mutta tuo olohuone. Sinne on suunniteltu kahta riippuvalaisinta sohvapöydän ylle. Koska sohvapöytä on musta, olen mieltänyt että tilaan sopisi parhaiten valkoiset riippuvalaisimet. Tosin musta-valkoinenkin combo voisi sopia ihan hyvin. Mustat ovat ehkä liian tummat ja valkoiset jotenkin raikastaisivat tilaa entisestään.

Tältä olohuone näyttää nyt ilman mitään riippuvalaisimia.




Olohuoneen vieressä on ruokapöytämme, jonka yllä riippuvat Tom Dixonin kuparinväriset kupolivalaisimet.  Olenkin kokenut ettei olohuoneen riippuvalaisimet saisi olla enää niin *blingbling* kun sitä säihkettä löytyy vierestä.

Harkinnassa ovat olleet:

1. Artekin valkoiset "käsikranaatit" A110.
Nämähän olivat mustina ensisijainen vaihtoehtoni niemekkeen yllä oleviksi lampuiksi. Hinta kuitenkin hirvitti (ja hirvittää yhä), joten päädyimme ostamaan niemekkeen ylle Nordluxin MIB7 yksinkertaisen tyylikkäät (ja huomattavasti edullisemmat) riippuvalaisimet Saksasta. Toki pohdin samalla toimisivatko nämä olohuoneessa.


Artekin A110 ryhmänä. Kuva lainattu: hullaannujahurmaannu.blogspot.fi

Itse pidän käsikranaattien lamppuvaihtoehdoista eniten juurikin valkoisen ja messingin liitosta. Nämä sopisivat sävyiltään tilaan, mutta eri metallien olemassaolo isossa tilassa riitelisi ehkä liikaa.


2. Tom Dixon Beat Lights

Tom Dixonin lampuissa on vain sitä jotain, mikä vetoaa allekirjoittaneeseen. Niinpä haikailin jossain välissä myös Beat Lightsien perään. Näissä ihaninta on se, että ryhmästä saa näyttävän ja mielenkiintoisen kun jokainen riippuvalaisin on erilainen.


Tom Dixon Beat Lights in white. www.remodelista.com

Jälleen kerran valkoisen ja messingin liitto on vaan yksinkertaisen kaunista. Ei vaan tahdo istua meidän ison tilan olemassaolevan kuparin kanssa. Ja olisihan näitä saatavilla pelkästään valkoisenakin (kuten A110), mutta jotenkin en pelkästään valkoista halua. Joku juju olisi oltava ja lampun mielellään myös kukkaroystävällisempi.


3. Innoluxin Lambada

Jostain bongasin ihanan suomalaisen valaisinvalmistaja Innoluxin. Heidän valikoimistaan ihastuin kahteenkin valaisimeen, joista ensimmäinen oli Lambada.



Innolux Lambada

Yksinkertaisen siro ja linjakas muotoilu. Näyttävyyttä saa yhdistelemällä eri värejä tai asettamalla riippuvalaisimet eri tasoon. Näistä tuo valkoinen tai musta-valkoinen combo on ollut harkinnassa.


4. Innoluxin Pasila

Sitten näin jonkun kanssabloggaajan postauksen Innoluxin valaisinuutuuksista. Ja Pasilahan se siellä! Voi että kun osui ja upposi. Minähän niin tykkään 60-luvun designista ja tässä valaisimessa vaan on sitäkin modernilla tavalla.

Innolux Pasila valaisin. (divaaniblogit.fi)


Habitare-messuilla kävin kääntymässä Innoluxin pisteellä ja sain varmistuksen siihen, että näitähän meidän olohuoneeseen tulee. Kaksin kappalein ja valkoisena. Valaisimen päällä oleva musta "nuppi" ja johto tuovat kivasti kontrastia ja valaisimen valokupu on leikattu niin ettei valo häikäise silmiin.

Nyt vain odottelen että Pasilat tulevat myyntiin. Ovat kyllä joidenkin valaisinliikkeiden valikoimissa ja myynnissä jo, mutta esim. Kodin1 valimoimissa (joka myy laajalti Innoluxin valaisimia) Pasilaa ei vielä ole näkynyt. Ehkäpä tässä jossain vaiheessa ja viimeistään jouluksi ainakin :)

Mitäpä te olette mieltä? Onko teillä antaa muita hyviä vaihtoehtoja?


13 kommenttia:

  1. Oijoi, Pasilat myös meille! :) Olen pitkään etsinyt joko seinä tai lattiavalaisinta tv-huoneeseemme ja tämän postauksesi myötä valinnat on tehty! Kiitos. Sen lisäksi, että valaisin on kaikessa yksinkertaisuudessaan puhutteleva, on Pasila-nimenä itselleni merkityksellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos tästä oli Hertta apua :) ja ihana juttu on tosiaan löytää jotain missä on joku syvempi merkitys ja mikä tulee sitten aina mieleen sitä esinettä/valaisinta katsellessa.
      Nää Pasilat on kyllä munkin mieleen:)

      Poista
  2. Kuinkas sattuikin! Tänään juuri selasin Kodin1:sen kuvastoa ja pasilathan sieltä mua tuijottelevat. Eli löytyy nyt myös Kodin1:seltä :) Pasila vetosi myös minuun ja pohdinnassa on mihin ne sijoittaisin. Ja oliko teillä siis Tom Dixonin Copperit? Ne mulla nyt visiona olohuoneen katseenvangitsijoiksi, mutta hinta hirvittää! Muutenkin samankaltainen valaisinmaku meillä, Artekin 330s myös mieluinen ja tuo käsigranaatti näyttää tosi hyvältä ryhmänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kävipä tosiaan niin, että kun sain tämän postattua ja kävin postilaatikolla, niin siellähän se samainen kodin1 kuvasto pilkotti Pasilat etusivulla :) sieltäpä siis ja ainakin viimeistään jonkun kamppiksen kylkiäisenä.
      Meillä on tosiaan ruokatilassa 2kpl Tom dixoneita (näkyy tuossa "omakotikullankallis" postauksessa) ja ne on aivan ihanat. Itse ostin "tompat"jo viime syksynä raksan ollessa päällä Stockan hulluilta pviltä jossa olivat hyvin paljon edullisempaan hintaan. Satsaus on kyllä kannattanut :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää. Myös lampadat :) Bongasin olohuone kuvasta myös teidän rullaverhot. Mistä ne on hankittu ja minkä valmistajan ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Rullaverhot aka sunscreenit ovat gardinilta. Heiltä tuli meille myös pimentävät rullaverhot makuuhuoneisiin ja voin suositella lämpimästi. Olivat puolet halvempia yhteen toiseen kaihdintoimittajaan verrattuna ja se oli paljon se.

      Poista
  4. Pasila! Se se oli! Näin juurikin kuvan kyseisestä valaisimesta Vaasan raksamessuilta, ja sydämeni väpätti sille heti. Saattaisi olla vähän armollisemman hintainen kuin kaksoisolentonsa Flosin Aim, josta antaisin toisen käteni. Pitää laittaa googlaten, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flosin Aim on käynyt munkin haavekuvissa ja pysyneekin siellä visusti. Pasiloista saisi kyllä varmasti yhtä näyttävän asetelman eri pituisilla johdoilla. Pitäneekin laittaa mietintämyssyyn, jos kahden sijaan olisikin kolme niin olisiko se tuohon tilaan liikaa? Ole hyvä ja kiitos myös itsellesi tästä uudesta ajatuskuvasta :)

      Poista
  5. Hei oletko jo bongannut innoluxin ystävämyynnit tulevana viikonloppuna?? Terveisin yksi Pasilaa myynteihin metsästämään suuntaava lukija ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä vain. Kalenterissa on la ap varattu Vantaan keikalle, joten toivotaan että Pari Pasilaa sieltä löytyisi :) samat suunnitelmat ?

      Poista
    2. Ei löytynyt Pasiloita eikä tarttunut mitään muutakaan mukaan :/

      Poista
  6. No voi :/ mä en jaksanutkaan täältä lähteä keravalle asti, joten koko ysmyt jäi väliin. Järkeilin myös että jos niitä pasiloita olisi ollut, niin olisivat varmasti kaikki menneet jo perjantaina. Kodin1 oli vkonlopun kaikki valaisimet -25% ja mukavalla lisäkuponkialella sain valaisinten hinnasta reilu 40% pois :) pasilat siis ostettu ja paikoillaan ja tykkään :D

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi,