maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vuosi muutosta - kokemuksia asumisesta

Se tuli kuulkaas vuosi täyteen 28.3.2016 meidän omassa kodissa! Siis apua, joko tässä se eka vuosi vierähti? Miten ihmeessä, sitä niinkuin vieläkin olis ihan sillä "kuherruskuukaudella".

Edellisestä postauksesta on myös vierähtänyt enemmän kuin haluaisi myöntää. Viimeiseen kuukauteen mahtuu kuitenkin kaikkea ihanaa. Kävimme perheen kesken Dubain auringon alla latailemassa akkuja, pääsiäinen niinikään hurahti myös reissussa ja huhtikuu on mennyt työn, harrastusten ja arjen kiireissä. Mutta täällä ollaan taas :)



Etupiha odottaa kivetystä

Some on kyllä siitä mainio, että se muistuttaa mitä männä vuosina on ollut elämässä menossa. Koko alkuvuosi tuli elämän makuisia flasbäkkejä viime vuoden tiukkaakin tiukemmasta tammi-maaliskuusta ja siitä työn määrästä mitä raksalla painettiin yömyöhään saakka. Huh! Luojan kiitos aika kultaa muistoja. Ei se nimittäin enää N-i-i-n pahalta tunnu. Onpa jopa uskallettu heittää läppää "siitä seuraavasta talosta", ehhehee.


Muuttopäivänä 28.3.2015
sekavainen näkymä eteisaulaan
Miltäpä se asuminen siis nyt näin vuoden jälkeen tuntuu? Voiko tuohon muuta sanoa, kuin että hyvälle, ihan älyttömän hyvälle! 

Vuoden jälkeen oon rakastunut pikkuhiljaa aina enemmän meidän kotiin, pihaan sekä ympäristöön. Tullut niin sanoen sinuiksi kodin kanssa. Myönnänkin, että tämä eka vuosi on ollut aikalailla asettumista, kotiutumisprosessia tietyllä tavoin. Vaikka ollaan oltu rakennuttamisvaiheessa kyynärpäitä myöden raksailussa kiinni ja talo on täysin meidän perheelle suunniteltu, on kotiutumiseen mennyt kuitenkin pitkähkö tovi. Sillä onhan kaikki ollut kuitenkin uutta, niin talo kuin ympäristö ja ei pelkästään meille vaan myös lapsille. Esikoinen reagoi hyvin vahvasti viime syksynä näihin muutostilanteisiin ja tilanne kärjistyi todella huonoksi syksyllä, kun lapset aloittivat uudessa päiväkodissa ja itse palasin takaisin töihin. Liian monta suurta muutosta pienelle ihmiselle. Hirveän moni ei ole kirjoittut raksailun vaikutuksista lapsiin ja itsekin olen jättänyt sen asian mainitsematta. Mutta senverran on pakko sanoa, että on ne isoja asioita lapsille ja lapsetkin voivat oireilla näitä kaikkia muutoksia hyvinkin vahvasti ja erilailla.


Muuttopäivä & olohuone

Mikä on toiminut ja minkä tekisit nyt toisin?
Hirveän montaa sellaista asiaa ei kyllä ole. Keittiön liesituuletin on SAVO:n Kite ja täytyy sanoa, että tuntuu ettei noissa seinämalleissa hirveän hyvää tehoa ole kun joutuvat imemään viistoon kaiken käryn. Kite oli kyllä saanut hyvät pisteet kaikilta ominaisuuksiltaan ja tehojakin pitäisi piisata 720m3/h, en vain tiedä miksei tuo siltikään vakuuta?




Meillä on Orient Occidentin Par-Ky puulattia, joka on elänyt vuoden aikana yllättävän paljon. Tämä siitäkin huolimatta että asennusvaiheessa isäntä kyseenalaisti tuon 2cm rakovaatimuksen ja hyvä niin. Nytpä meillä olisikin sitten vielä isompia välejä seinänvieruksilla. Agendana on ottaa kaikki jalkalistat irti niistä kodin missä lattia on elänyt enemmänkin ja purkaa lattia niiltä osin jos se sen vaatii. Lattiaan olemme kuitenkin kaikilta osin todella tyytyväisiä. Se on todella kaunis ja sopii kotiimme erittäin hyvin.


Kulmassa elänyt lattia.
Jalkalistojen naulankolot ovat edelleen viimeistelemättä listavalkoisella.

Lämmitysmuotona meillä on maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä ja koneellinen lämmön talteenotto. Talvipakkasilla huomasimme että keittiön ja lasten nukkarin lattiat olivat aivan kylmiä. Jotenkin näiden kahden huoneen lämmityspiirit eivät reagoineet ja lasten nukkarin piiri on isännällä edelleen tarkastamatta. Muuten talo pysyi kovillakin pakkasilla lämpimänä ja ikkunat huurtumattomina (meillä frost-freet kaikkialla). Takkaa tuli poltettua pakkaskeleillä ahkeraan ja vaikka takka onkin kiertoilmatakka, lämmitti se taloa todella tehokkaasti. Sähkönkulutuksesta on ollut tarkoitus laittaa koontia, kun isäntä saa vedettyä vuoden kulutuksen yhteen. Tämä kiinnostaa varmasti myös muita kuin meitä, sillä energiatehokasta kotiahan sitä lähdettiin rakennuttamaan. Nyt on mielenkiintoista nähdä miten paljon sähköä ensimmäinen vuosi vei. 

Arkieteisen käyttöä me harjoitellaan edelleen. Kodinhoitohuoneen kurapiste on ollut todella toimiva pienten lapsien kanssa. Käytännöllisyyttä ajatellen, olisi ollut järkevää rakentaa ritilän etuosaan sellainen pieni kynnys. Nyt suihkutellessa vesi valuu helposti ritilän ulkopuolelle ja koska lattia on mikrosementtiä, lattiasta tulee nopeasti liukas.



Kurasyöpön päätyseinän tiililadontaa on tarkoitus jatkaa ja nostaa khh:n ikkunan alareunaan saakka. Khh:n vesipiste sijaitsee heti kurapisteen oikealla puolella ja takaseinä vaatii roisketiiviin ratkaisun. Näin jälkikäteen olisi ollut fiksu laatoittaa tuo taustaseinä samalla kun kurapistettä laatoitettiin, mutta eipä tullut mieleen. Onneksi noita 10x20 laattoja jäi muutama paketti ylimääräistä, joten pitäisi riittää tuohon seinän pätkään.

Eteisen tilaratkaisuun olemme olleet todella tyytyväisiä. Meillä eteinen on toteutettu erillisenä ns. tuulikaappina ja sen ratkaisut olen suunnitellut itse. Perusperiaate on, että eteisessä meillä on avonaulakossa ns. siistimmät ulkotakit. Kaikki urheilu ja ulkoiluvaatteet ovat khh:n arkieteisen naulakossa jossa lapsille on myös oma seinänaulakko ulkovaatteille. Avonaulakon alle suunnittelin penkin, jonka alla on kolme isoa laatikkoa kengille. Penkillä pystyy myös istumaan. Tämän lisäksi tilassa on täysipitkä korkea kaappi pipoille, hanskoille, lasten kengille ja huiveille sekä penkin pituiset yläkaapit. Kirjoittelen eteisen ratkaisusta vielä oman postauksen myöhemmin. Ihaninta on eteisessä oleva tila.

Se, että muutosta on kulunut vuosi tuntuu jokseenkin epätodelliselta, sillä kodin viimeistelyt (ne muutamat listat) odottavat edelleen tekijäänsä. Kevään ja alkukesän työlistalle kuuluvat myös etupihan kivetyksen teko sekä talon sokkelin rappaus.
Myös aita pitää vielä viimeistellä ja eteläterassin rappuset pitää rakentaa.

Näistä lisää sitä mukaan kun saadaan asioita eteenpäin. Onneksi illat ovat jo valoisia ja päivä huomattavasti pidempi mitä muutama kuukausi sitten.

Ihanaa huhtikuun vikaa viikkoa ja Vapun tunnelmia kaikille :)!












8 kommenttia:

  1. Vau, onnea tästä merkkipäivästä! :-) Meilläkin vuosi jo häämöttää kesäkuulla, ja oltiin ihan päätetty että tuparit pitää pitää ennen sitä. Kiire tulee :-D

    Ja kuule, ne vitsit seuraavasta talosta tuppaa joskus toteutumaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde :) tuparit me pidettiin onneksi jo viime kesänä pois. Jotenkin koettiin että vaikka vähän keskeneräistä olisikin, niin kyllä ne kuuluu aikalailla siihen uuden kodin asuttamisen alkuun. Vaikka ei sillä, ymmärrän hyvin niitä joilla tuparit jää väliin tai ne pidetään myöhemmin. Teillä on siis kaikkea kivaa kesällä tiedossa ;)
      Ja äläs kuule, hirvittää jo pelkkä ajatus uudesta raksailusta. Ihan vielä ei siis olla täysin "toipuneita".

      Poista
  2. Onnea täältäkin. Vuosi menee nopeaa ja monia pieniä hommia sekä pihalla että autotallissa riittää tekemistä. Kuulostaa tutulta!
    Hyvä postaus siitä miten talo on toiminut. Uskoisin että tästä on hyötyä vielä suunnitteluvaiheessa oleville ja voisin itsekin väsätä samanlaista. Ja ehkäpä muutkin. Jos joku ei ihan parhaalla tavalla ole toiminut niin voi sitten joku muu välttyä samalta ongelmalta... itselläni ainakin tulee muutama juttu mieleen minkä suosittelisi tekemään toisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina:) kyllä vuosi vaan tosiaan hurahtaen menee vaikka piisaahan tuota tekemistä edelleenkin. Pihahommia ja autotallia, katsotaan mitä ehditään.
      Ja kiva kuulla jos postauksessa oli apua. Itse mietin että olisi kiva kuulla käyttökokemuksista talonsa rakennuttaneilta, koska silloinhan ne suunnitellut asiat näyttäytyvät parhaiten käytännön valossa, mikä siis toimii ja olisiko jonkun muun asian voinut tehdä toisin.

      Poista
  3. Onnittelut! Ja kiva kun jaoit kokemuksia, ne on blogien parasta antia minun mielestäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja olen samaa mieltä. Toisten raksaajien kokemukset on ihan parhainta tietoa mitä blogeista saa :)
      Ihanaa kevättä!

      Poista
  4. Onnittelut vuosipäivästä! Meilläkin vuosipäivä lähestyy "uhkaavasti" ja edelleen on ne kuuluisat muutamat listat laittamatta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hertta :) edellisessä kodissa meillä oli "ne kuuluisat listat" 5vuotta laittamatta ja laitettiin ne kuntoon sit ihan niitä myyntikuvia varten. Nyt ei mielellään odottelis sitä 5vuotta tällä erää... ;)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi,