tiistai 13. tammikuuta 2015

Raksavkot 26, 27& 28: Pintamaalia, vesieristyksiä ja putkien paineistusta

Sisätyöt edistyvät talolla hyvää vauhtia ja sekös passaa. 
Kyllä tuota tekemistä nimittäin riittääkin. Itse olen huhkinut viime  ja kuluvalla viikolla sisäseinien pintamaalauksen parissa sekä ulkorimojen pohjamaalauksessa. Täytyy myöntää, että välillä koen sellaisia epätoivon hetkiä, ettei tästä tule valmista ikinä. Mihin tahansa katsoo, aina on iso kasa hommia jotka odottavat tekijäänsä. Eli meitä. Mutta onneksi nämä ovat tilapäisiä mielenhäiriöitä. Pitkällä jo nimittäin ollaan :)

Pyrimme tekemään suurimman osan sisätöistä itse (taidamme olla vähän hulluja tai/ja kukkaromme pohja alkaa jo näkyä) Tämä käsittää levytettyjen pintojen maalaukset, pinnoitukset ja tapetoinnit, saunan panelointi ja lauteiden teko, saunan, kylpyhuoneen, pukuhuoneen ja pikkuwc:n kattojen paneloinnin (koolaukset isäntä onkin jo tehnyt), puulattian asennus, kalusteiden asennus, sisäovien asennus, saunaan tulevien lasiseinien ja ovien asennus...huh! Lista vaan jatkuu...mutta niinhän sitä sanotaan, että omakotitalon omistajan hommat eivät lopu rakennuttamiseen..

Mutta asiaan. Raksaviikoittaista edistymistämme. Raksaviikolla 25 nautimme ja rentouduimme ansaitulla joululomalla. Ah, teki kyllä terää. Joulu on kyllä yksi lempivuodenajoistani :) Ansaitun joululoman jälkeen, aloittelin pintamaalausta talon sisäseinillä. 





Meillä tulee tapettia suureen osaan seinistä, jota osaltaan tasapainottavat valkoiset seinät. Valkoisen sävyksi meille valikoitui muidenkin kanssaraksaajien suosima Tikkurilan Paperi f497 (kuva yllä)



la 27.12.2014 Vaatehuoneen seinien maalausta, katto ja
ikkunateipit paikoillaan


Su 4.1.2014 Maalarin asianmukaiset välineet

Maalamisesta on pakko vielä sanoa senverran, että se on oikeasti tekniikkalaji. Maalasin edellisen kotimme seinät, katot, ikkunapokat (kolminkertaiset ikkunat) ja patterit. Isäni opetti miten oikeaoppisesti maalataan niin ettei seiniin jää maalirannuja. Hieman jouduin virkistämään muistiani, mutta kyllä ne opit sieltä jostain palautuivat hiljalleen mieleen. 

Must-maalausvälineeni ovat kulmatela, pitkänukkainen ja lyhytnukkainen isompi ja pienempi tela, jatkovarsi, pensseli, maalinpoistoainetta, vettä, rätti ja maalarinteippiä. Jotkut käyttävät rullaviivainta katon rajaa maalatessa, mutta itse koin sen jälleen kerran täysin hyödyttömäksi. Saman asian ajaa maalarinteippi ja pieni tela. Ja sitten eikun pitkiä vetoja seinille.



Su 4.1.2014 Olohuoneen teipatut ikkunapokat ja maalatut ikkunanpielet

Raksaviikolla 26 maalausurakkani jatkui ja isäntä koolasi pesuhuoneen ja pikkuwc:n kattoja. Anoppi ja appiukko riensivät avuksi Uudenvuoden jälkeen ja pääsimme huhkimaan raksalle ihan kaksin kahdeksi päiväksi. Mahtavaa! Hommat luistivat kuin veitsi voissa kun sai keskittyä itse asiaan.



Ma 5.1.2014 Suihku/Wc-tilan vesieristyksiä

Raksaviikolla 27 timpurimme aloitteli laatoitusurakkaansa vesieristämällä suihku/wc-tilan. Isäntä aloitteli saunan katon koolauksia ja seinien eristämistä.



Su 4.1.2015 Saunan katon koolauksia ja seinäeristyksiä


To 8.1.2015 Saunan seinien ja katon eristykset edistyvät

Myös kylpyhuoneemme koki muodonmuutoksen, kun timpurimme Tommi hioi seinät ja tasoitti ne. Hän valoi myös unidrain-lattiakaivot paikoilleen. Kyllä tuli heti valmiimman näköistä vaikka kaukana valmiista vielä ollaankin. Kylpyhuoneemme lattiaan tulee varsin massiivinen (mutta upea!) 80x80 laatta, joka jatkuu hieman saunan puolelle. Olisin halunnut kauttaaltaan 60x60 kokoa, mutta koska sitä ei saanut, oli tyydyttävä tähän. Eikä ollut huono kompromissi ollenkaan. 

Ison laatan jatkuminen saunan puolelle aiheuttaa kuitenkin pienoisen ongelman kylpyhuoneen ja saunan oven ns. kynnystilassa (eri tasossa erilaisten viemäreiden vuoksi), jota jouduimme korkoeron vuoksi hieman hiomaan. Iso lattialaatta jatkuu hieman saunan puolelle, mutta vain siltä osin mitä se jää näkyviin. Muualle (lauteiden alle) laitamme edullisempaa 10x10 laattaa, jolla on myös helpompi tehdä kaadot saunan viemäriin. Saunassa meillä ei luonnollisestikaan ole unidrain-lattiakaivoa. 



To 8.1.2015 Kylpyhuoneen seinien tasoituksia



La 10.1.2015 Kylpyhuoneen tasoitetut seinät,
alumiinipaperit katossa ja saunan eristykset


Ma 12.1.2015 Kylpyhuoneen vesieristys

Sunnuntaina putkarimme ja isäntä uurastivat koko päivän putkien paineistustestin parissa. Muutaman putken pintaan helmeili tipat vettä, jotka kiristettiin ja ajettiin paine uudelleen putkiin. Nyt on tämäkin tehty ja voimme hyvillä mielin luottaa siihen että putket toimivat ja pitävät niinkuin pitääkin. 


Ma 12.1.2015 Ulkorimoja

Viime viikolla aloitin myös maalausurakkaa ulkoportaiden viereen tulevien puurimojen osalta. Rimoja on n. 68kpl ja ne kaikki pitää ensin pohjamaalata 4 sivulta, jonka jälkeen rimat maalataan kahteen kertaan pintamaalilla. Sain eilen kaikki rimat vihdoin pohjamaalattua, sillä rimojen suhteellisen karkea puupinta imi pohjustetta yllättävän paljon (muutaman kerran sain hakea pohjustetta lisää). Tänään pääsen maalaamaan ensimmäistä pintamaalikerrosta. 

Tällä viikolla (raksavko 29) talolla tapahtuu/ (on jo tapahtunut)seuraavaa;

- Timpurimme on vesieristänyt suihku/wc-tilan sekä kylpyhuoneen laatoituksille valmiiksi
- Vastaava työnjohtajamme kävi tänään tiistaina 13.1.2015 tarkastamassa vesieristykset kunnolla tehdyiksi
- Suihku/wc-tilan sekä kylpyhuoneen seinien laatoitukset aloitetaan
- Tänään raksalla porattiin reiät (4kpl) betonilattiaamme kuivausmittausta varten. Perjantaina selviää onko betonilattia kuivunut tarpeeksi, ja pääsemmekö laittamaan lattioita kuntoon tässä kuussa.
- Sähkömiehet kävivät maanantaina 12.1.2015 asentamassa osan pistorasioista ja valaisinkytkimistä (valkoiset seinät näyttävät heti valmiimmilta)
- Sähkömiehet laittavat torstaina taloon kaikki sisä-ja osan ulkovaloista.
- Maalausprojektini jatkuvat
- Isäntä ahertaa saunan teon parissa

Näin sitä tulee valmista pintaa kohta enemmänkin. Can´t wait :)!





6 kommenttia:

  1. Teillä on hurja vauhti päällä! :) Pikkuhiljaa meilläkin on toiveissa, että päästäisiin samaan vauhtiin. :)
    Me odotellaan edelleen tietoa siitä, että koska talotoimittaja tulee tekemään sen tasoitusvalun lattialle. Sitä ennen oikein mikään ei etene. Lupailivat, että viimeistään ensiviikolla lattia tasoitettaisin, mutta odottavan aika on sangen pitkä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hertta. Yritetään juu pitää vauhtia yllä, että saatais kaikki valmiiksi muuttopäivään mennessä:) Pidetään sormia ristissä, että saisitte tuon tasoitusvalun asap, niin pääsisitte jatkamaan kunnolla hommia. Odottelut ovat aina tosi tylsiä, vaikka hienostihan teilläkin ovat nuo seinien maalaukset sillä välin edenneet.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Scilla ja samat sinne teille myös :)

      Poista
  3. Hatunnosto, että teette noin paljon itse! Meille pelkkä ikkunoiden ja ovien suojaus oli suuri ponnistus, joten arvostan suuresti muiden oman käden jälkeä. Vauhdilla edistyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs. S. Uskon että lopussa se kiitos seisoo ja kukkaro kiittää. Suojaaminen on kyllä työlästä hommaa. Meillä onneksi timpuri ymmärsi ehdottaa, että mitäpä jos he laittaisivat suojamuovit ikkunoiden eteen samalla kun levyttävät pielet! Ihan loistava idea heiltä, ja niinpä me säästyimme tältä varsin työläältä työvaiheelta. Muovit oli jälkeenpäin helppo ottaa pois mattoveitsen avulla :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi,