tiistai 1. syyskuuta 2015

Uuden alkua ja kuvia keittiöstä !

Raikasta ja aurinkoista syksyä. Meille se toi tänään uutta arkea. Tänään oli ensimmäinen työpäiväni reiluun kahteen vuoteen. Ja myönnän, että ennen tätä päivää sisimmässäni kalvoi ahdistuksen värittämä luopumisen tuska. Haikeus ihanista kiireettömistä aamupäivistä. Aikatauluttomuudesta. Työstressittömyydestä. Kun sai vain kölliä lasten kanssa aamulla sängyssä. Nauraa hassuille unille ja nauttia kun pienet käpertyvät kainaloosi, poski vasten poskea. 

Samalla olin kuitenkin valmis. Ihan valmis ottamaan enemmän omaa juttua elämään. Kerroin lapsille eilen illalla, että huomenna äiti menee oikeasti töihin. Tämä ilmoitus herätti lapset tänään aamulla jo kukonlaulun aikaan. Kuopus juoksi aamu 06:n pintaan meidän sänkyyn, -äiti!  Eipä tuohon enää nukuttamiset auttanut, aamu alkoi siis myös heillä aikaisin.

Mutta hyvinhän tämä päivä meni. Isäntä vei lapset aamulla päiväkotiin (jota harjoittelimme koko viime viikon) jotta sain lähteä suht freesin näköisenä ekaan työpäivään. Noutaessani lapsia päiväkodista kolmen pintaan, esikoinen ilmoitti että: - Äiti, voisitko tulla seuraavalla kerralla vähän myöhemmin että ehdin myös ulos leikkimään?! Niinpä.. ;)

Mutta meidän keittiöstä. Se on siis ollut valmis jo tovin. Viimeisin reklamaatiojupakka koski niemekkeen yllä olevia Nordluxin MIB7 Led-valaisimia (reklamaatioita ei siis todellakaan tehty vain kalusteista vaan tokihan matkaan mahtuu aina muuta). Toisen valaisimen muuntaja nimittäin kärähti lamppua asennettaessa ja varaosaa odoteltiin muikeat 3kk. Toki tänä aikana lähetin lukemattomia saksankielisiä viestejä ja viimeisimmän "hihatpaloi"-ukaasin heinäkuun lopulla, että missäs mennään. Lamput siis tilasin Saksasta, jossa ovat puolet edullisempia mitä Suomessa. Testasivat varmaan Saksanmaalla, josko tämä asia unohtuisi, mutta valitsivat väärän asiakkaan. Tämä tässä on nimittäin aikas sinnikäs pentele! Ja tulihan se muuntaja sieltä, elokuun alussa, aikalailla viikon päästä "hihatpaloi"ukaasistani. Nyt on siis keittiö valmis :) Tässäpä muutama kuva teille sieltä.









Vasemmalla integroitu jääkaappi ja oikealla integroitu pakastinkaappi.


Liesituuletin on Savon KITE ja siitä uupuu vielä tuo putken suojapelti.
Toisaalta olen jotenkin jo tykästynyt tuohon varsin "industrial" henkiseen ilmastointiputkeen, joten katsotaan mitä siihen keksitään :)






Niemekkeen päässä on meillä kirjahylly keittokirjoille muunneltavilla hyllyillä. Niemekkeen takaseinä on liitutaulua ja on ollut kovassa käytössä kuopuksen 2-vuotis syntymäpäivillä ja tupareilla. Tasot ovat mustat kivitasot.

Olemme olleet todella tyytyväisiä keittiöömme enkä vaihtaisi sieltä mitään. Blancon hana ulosvedettävällä suuttimella on vienyt sydämeni täysin. Huomaan myös kaipaavani samantyylistä hanaa kodinhoitohuoneeseen, jossa siis perus Hansgrohen hana. Puustellin mattamustat ovet ovat pysyneet kauniin siisteinä, ja aina välillä jään ihailemaan niiden pintaa (ellei joku pieni nakkisormi ole ehtinyt läiskäistä rasvaisia sormenjälkiä oveen sitä ennen.) Pyrolyysiuuni on ollut uunin pesua inhoavan pelastus. Todella kätevä ja jännittäväkin juttu seurata ekalla kerralla miten homma toimii. Saareke ilman mitään toiminnallisuuksia on ollut yksinkertaisesti loistava! Juhlissa siihen on ollut helppo kattaa kaikki tarjottavat ja ihmiset pääsevät kiertämään sitä hyvin. Toki arjessa se on sellainen sälän kerääjä ja aina täynnä tavaraa, mutta sehän on vain elämää.

Ihanaa syksyn alkua ja erityistsempit kaikille urheille raksaajille!


23 kommenttia:

  1. En taho valittaa, tahdon lisää! Kuvia siis 😂 ..on aivan älyttömän ihanaa katsella kuvia jo valmiista ihanista raksakodeista. Oma kun on vielä pelkkää muovia ja parokkivillaa. Jospa mekin joskus :) Kiitos muuten ihanasta blogista. Tykkään postauksistasi. Malttamatttomana haluttais kiertää koko mökki kerralla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja ja tervetuloa tosiaan seurailemaan jo "suht" valmiin kodin ratkaisuja :) Sympatiat sinne. Kyllä se teilläkin valmistuu, odottavan aika on vaan niin kovin pitkä. Onneksi se kyllä palkitaan ja sillä välin voi tosiaan suunnitella noita valintoja. Itsella raksa-aika tuntuu jo todella kaukaiselta ajalta, vaikkei siitä ole vielä vuottakaan.

      Poista
  2. Tosi kaunis keittiö teillä! Ja onnea uuteen arkeen, itsekin haaveilen päivä päivältä enemmän töihinpaluusta, alkaisi tämä kahdeksan vuotta kotona nyt jo riittää... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde :) Onhan tämä ollut aika iso muutos arkeen, kaivattu mutta toki myös aika rankka. Lapset ovat tämän ekan viikon jälkeen aivan puhki kuopus etunenässä. Pienellä on aika isoja itkuja jäämisessä mitkä kovasti raastaa itseäkin. Toivottavasti tässä ajan kanssa helpottaisi.
      Toivottavasti sun haave töihinpaluusta toteutuu ja silloin kun itse koet olevasti siihen valmis. Aika kotona on todella kallisarvoista ja ainutlaatuista, mutta on töihin paluussakin ne omat hyvät puolensa :)

      Poista
  3. Kiinnitin huomioni tuohon liesituulettimen ilmastointiputkeen, näky muuten loppuun hiotussa köökissä yllätti. Saman tien kumminkin aattelin, että oikeestaan se sulautuu taustan puunrunkoihin aika muikeasti; en välttämättä kuorruttaisi sitä millään, jollei turvatekijät sitä vaadi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on tuo liesituulettimen putken pellitys edelleen to-do listalla muiden pellitystä kaipaavien asioiden (esim. ulko-ovien kynnyspellit) kanssa. Yllättävän hinnakasta nimittäin tuo mustan värinen pelti, minkä vuoksi tämä asia on saanut odottaa.
      Itse kyllä pohdin edelleen tuon putken pellin väriä, kun tuo metalli tosiaan uppoaa aika hyvin tapettiin eikä iske silmään niin kovasti. Jos siihen laitetaan musta, niin sittenhän siinä on kattoon asti menevä musta putki mikä näkyy kyllä selkeästi. Tosin rosterista en välttämättä haluaisi eikä valkoinen taas uppoa meidän keittiöön laisinkaan. En tosiaan tiedä. Tuollainen siistimpi versio industrial-tyylisestä suojapellistä voisi mennä, jos vaan tietäisi mistä sellaisen saisi..

      Poista
  4. Nillittäjä täällä hei, tuo teidän liesituulettimen ruttuputki on mahdollisesti sitten väärä, ellei se ole paloluokiteltu. Meillä on nimittäin ihan sama ongelma ja asia on vielä ratkaisematta... Varmista jostain onko se sääntöjen mukainen ja jos on, niin vinkkaa mitä se on niin saadaan asia meilläkin kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin komento takaisin, nyt kun tarkemmin katsoin kuvaa, näyttääkin olevan oikeanlainen. Voisitko kuitenkin laittaa lähikuvia siitä vaikkapa rakennellen(at)gmail.com? :)

      Niin ja hieno on keittiö! :)

      Poista
    2. Kiitos Maria hyvästä huomiosta :)! Tuo putki on kuitenkin oikeanlainen. Se katsottiin tarkkaan silloin liesituuletinta asennettaessa ja tilattiin ihan tuohon Savon Kite liesituulettimeen sopiva Expertiltä. Voin ottaa kuvia ja laittaa teille s-postia jos se yhtään auttaa.

      Poista
  5. Kiinnitin huomiota, kun teillä on jääkaapissa ja pakastimessa erillinen vedin vaikka muut uravetimillä. Minä en osaa päättää miten valitsisi, tuntuu et uravedin korkeissa kaapeissa on vähän liikaa, mutta pomppaako vetimet sit taas silmille, kun muualla ei vetimiä ole. Teidän keittiössä ei kyllä näytä pomppaavan silmille :) Ja on muuten hieno keittiö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Niina :)
      Suosittelen kyllä ottamaan integroituihin jääkaappi/pakastimeen vetimet. Meillä koko keittiö suunniteltiin vetimettömäksi, mutta koska meillä asustaa näitä pienempiä ihmisiä, niin suunnittelussa tuli hyvin esille etteivät esim. lapset saa urilla olevia integroituja jääkaapin/pakastimen ovia auki. Ovet ovat yksinkertaisesti niin painavia aukaista. Ja ovathan nuo.
      Me valitsimme mattamustat pitkät vetimet, jotka uppoavat kyllä meidän keittiössä tosi hyvin mattamustaan kaapinoveen. Eikä mua kyllä häiritse nuo vetimet laisinkaan, päinvastoin. Itse taidan tykätä kaikkein eniten noista kahdesta jääkaappi/pakastin ovesta vetimineen. En tiedä miksi. Ehkä tuo iso mattapintainan musta pinta tekee sen :)

      Poista
  6. On kyllä tosi upea tuo teidän keittiö! Itse skagasin tuon mustan keittiön suhteen, joten tulossa nyt sitten musta-valkoinen!

    Tuo teidän koti-arki on kuulostanut ihanalta! Meillä on tosin sama ongelma tuon päiväkodista hakemisen kanssa, esikoisen mielestä olen AINA liian aikaisin hakemassa. Onneksi kuopus sentään ilahtuu <3.
    Muuten jos pitäisi arvata sinun työsi niin veikkaisin sisustussuunnittelijaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis J &H kohteliaisuudesta :) Oma ammatti on kuitenkin t o o della kaukana sisustussuunnittelijasta, vaikka siihen raksan myötä vähän "hurahdinkin" (kukapa ei omaa kotia suunnitellessa). Mutta tosi kiva jos tykkäät, niin mekin :)

      Hauska kuulla että teillä on esikoisen kanssa sama juttu. Tuo tietty ikä taitaa tehdä sen, että sitä kaipaa jo leikkikaveria ihan eri tavalla. Meillä kuopus on ollut aika sylikissa loppuviikosta ja aamut on menny hurjasti itkien. Toivon mukaan ne helpottaisivat tässä. On kurja lähteä kun toinen itkee niin hillittömästi perään ja huutaa: - En halua!

      Poista
  7. OOh ja aah! Miten ihana keittiö!! Todella hienot nuo mustat ovet, kuin myös tuo lämpimämpi puu.
    Meillä on myös Nordlux mib lamppuja valaisin kiskoissa ja useamman olemme joutuneet reklamoimaan ja saaneet uudet. Meidän lamput on Bauhausista.

    Toivotaan nyt todellakin että nuo "uudet lamput" kestää. Ne on todella hienon näköiset!

    Onnea työnaloitukseen. Meillä myös arki raksan jälkeen alkanut... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karolina :) Onkohan Nordluxilla ollut joku kunnon maanantai erä noissa MIB7-lampuissa, jos teillekin on osunut huonoja kohdalle? Pääasia tietenkin että vaihdetaan uusiin, mutta silti. Meillä nyt meni pikkasen vaikeamman kautta tuo vaihto, mutta omapa oli vikamme kun lähdettiin Saksasta tilaileen. Muuten ollaan kyllä oltu tyytyväisiä noihin, perustyylikkäät ovat ja valoakin antavat kivasti niemekkeen päälle.

      Voimatsempit myös sinne teille uuden arjen aloitukseen ja sisätöiden viimeistelyihin. Bongasin muuten teidän taloprojektin tuosta passiivikivitalojen esitteestä, joka kopsahti postiluukusta viime viikolla :)

      Poista
  8. Oi, mä niin tykkään tuosta mustan ja vaalean puun yhdistelmästä. Haluan meillekin saarekkeen, jossa on vain puhdasta pöytäpintaa työskentelyyn/kestitsemiseen :)
    Aika samoissa mennään muutenkin, minä aloitan työt kahden viikon päästä, hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Puun ja mustan liitto toimii. Voin lämpimästi suositella saareketta/niemekettä ilman toimintoja. Se on arjen luksusta kun on puhdasta laskutilaa ja juhlien osalta siihen saa todella kätevästi kaikki tarjottavat esille.
      Aiemmassa kodissa meillä oli saareke jossa oli liesi, ja vaikka senkin päälle pystyi kattamaan jotain "hyvin kevyttä" niin nykyaikana nämä induktiot ym. piippaavat aika herkästi mikäli päälle jättää jotain muuta sinne kuulumatonta.
      Kovasti tsemppiä sinne myös uuden arjen aloitukseen :)

      Poista
  9. Voi vimppa miten upeat nuo mustat ovet, ihan kuin satiinia <3 enkä voi lakata tuijottamasta hirveä, mainio :D Liitutaulu isona pintana varmasti ahkerassa käytössä, onko se myös magneettinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Pinta on kyllä hyvinkin "satiinimainen", eipä tullut aiemmin mieleeen. Hirvi keittiöpyyhe oli lahja ystävältäni uuteen kotiin, ja hänellä on myös "jalopeura" kaveri. Ovat by nordin mallistosta.

      Tuo liitutaulu ei ole magneettinen. Mietin sitä pitkään pitäisikö alle laittaa tuo magneettimaali, mutta koska meillä on takka seinän toisella puolella, mietin miten tuo magnetisoiva maali reagoi kuumuuteen? Tosin nyt käytön jälkeen voin kertoa ettei seinä juuri kuumene ja kovati olen kaipaillut magnetisoivaa ominaisuutta tuohon seinään.

      Noh, saahan sen jälkikäteen sudittua, mutta onhan se taas oma pikkuprojektinsa ;) Ehkä tässä joku kaunis päivä otan sudin kauniiseen käteen..

      Poista
  10. Ihana keittiö teillä. Juuri mietin tuota hanaa meillekin, jospa uskaltaisin ottaa sen. Se näyttää kyllä niin hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi :) Blancon hana on kyllä aivan ihana. Niin kätevä tuolla ulos vedettävällä suuttimella, etten pysty muuta hanaa meidän keittiöön enää kuvittelemaankaan. Suosittelen :)

      Poista
  11. Hei, vanhasn postaukseen vielä kysymystä. Tilasitko ton hanan lopulta sieltä saksasta? Ja miten apk liitin? ..typerä kysymys lisäksi että mikä se kolmas siinä hanan toisella puolella on? Ja kiitos jo etuköteen jos jaksat vastata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sonja, ja sori näinkin myöhäisestä vastauksesta. Hanan vieressä olevat liittimet on erillinen apk liitin sekä blancon altaan viemärin sihdin nostovipu. Eli siis sellainen jonka painat pohjaan kun haluat veden pysyvän altaassa ja nostat ylös kun haluat veden pois(en nyt tosiaankaan saa päähäni mikä ton härpäkkeen virallinen nimi on. Apk liittimen tilasin erikseen tapwellilta, blancon oli niin suolaisen hintainen että jätin suosiolla.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi,