tiistai 7. lokakuuta 2014

Porrasvalua, höyrysulkua ja villoittamisen ihanuutta!

Raksaviikot vain vilisee. Viime viikko oli poikkeuksellisen tehokas (jos näin voi oikeasti sanoa). Isäntä piti 3 päivää kesälomia ja huhki raksalla aamusta myöhään iltaan. Apuna oli tuttu luottoköörimme appiukko, isä ja isännän pikkuveli. Viikonloppuna talkoot jatkui isännän veljien avulla ja tulosta syntyi!

Viime viikon kohokohtia olivat ehdottomasti ulkoportaiden viimeistely ja torstain porrasvalu. Toki paljon muutakin tapahtui, mutta itse odotin eniten tuota porrasvalua.




Ma 29.9.2014: Eristettyjä IV putkia katossa


Putkarimme sai viime viikolla IV-putket asennettua ja eristettyä. On siellä katossa aikamoinen putkiviidakko, muuta ei voi sanoa. Kaikki kuitenkin tarpeellisia.




Ke 1.10.2014: Ulkoportaiden muotit

Yllä olevasta kuvasta näkyy ulkoportaidemme kokonaisuus. Kolme eri kokoista porraselementtiä ja välitasanne. Rautaa on portaissa niin paljon, ettei pitäisi alas tulla. Sitten oikeasti mitenkään. 
Itse tehdyissä ulkoportaissa on se hyvä puoli, että isäntä laittoi raudoitusten jälkeen portaan muotteihin lämpökaapelin. Niinpä talven pikkupakkasilla ja isoillakin, ulkoportaat pysyvät sulina eikä niitä tarvitse erikseen lumesta putsata. Meillä nimittäin yksi porraselementti ja tasanne jäävät kokonaan katoksen ulkopuolelle. Valmis-elementteihin kaapelia ei välttämättä olisi saanut (epäilen vahvasti, tosin en edes ottanut selvää).



Ke 1.10.2014: Rännien asentaja työn touhussa


Rännit saapuivat tontille maanantaina 29.9. ja asentaja keskiviikkona. Puolen päivän työn jälkeen talossa oli rännit kauttaaltaan asennettuna. Eipä tarvitse niitäkään enää siis miettiä ja vesi juoksee sinne minne pitääkin.




To 2.10.2014: Pääsisäänkäynnille vievän porraselementin valua


Porrasvalupäiväksi valikoitui torstai. Kolmisen tuntia ja kolme miestä se otti. Ja olihan se aika taiteilua. Porrasaskelmien valut laitettiin täyteen, jonka jälkeen massa vibrattiin ja tasoitettiin. Tämän päälle vaneri.




To 2.10.2014 Porrastasanteen valua ja lämpökaapelia




To 2.10.2014: Valetut ulkoportaat vanerimuottien alla


Ulkoportaat ovat edelleen vanerimuottien peittämät ja muotteja katsellessa oikeasti ymmärtää kuinka massiiviset ja monimuotoiset nuo ulkoportaamme ovat. Ei ihme, että isälläni meni niiden teossa pari viikkoa. Nopeampaa ei noita juuri itse tee ja hän on sentään alan ammattilainen.

Muotit puretaan mitä todennäköisemmin tällä viikolla. Sen jälkeen näemme minkälaiset niistä tuli. Valu ei ihan onnistunut vaikka tarkkoja siinä tekijät olivatkin. Ylärappusten vanerin alle kurkatessa näimme, että betonin pintaan oli noussut ilmakuplia. Tämä siitäkin huolimatta että massa vibrattiin huolella. Noh, se mikä on lopullinen tulos näkee kun muotit puretaan kauttaaltaan pois. Ainahan pintaa voi hioa, idea kun oli jättää betoniportaat betoniseksi (ei laatoitusta). Katsotaan kuinka käy..




Su 5.10.2014: Yläpohjan höyrysulkua ja villoja

Viikonloppuna huhkittiin talkoo(perhe)porukan voimin höyrysulun asennuksen ja villoituksen parissa. Tahti oli hyvä ja veljeskööri sai paljon aikaiseksi. Isännän eilisen huhkimisen johdosta talossa on tällä hetkellä höyrysulku ja villat asennettu lähes kokonaan.




Su 5.10.2014: Höyrysulkumuovin ja tukipuiden asennusta


Alkaneella raksaviikolla aherretaan loppujen höyrynsulkumuovien asennuksen ja villoituksen parissa. Isännän tavoitteena on myös saada talon lattia eristettyä tämän viikon aikana, niin että putkari pääsee ensi viikolla jatkamaan hommia. Tarkoitus olisi myös saada kellarin väliseinä tehtyä.  

Katsotaan mitä ehditään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi,