torstai 23. lokakuuta 2014

Raksa Reality - mitä se oikeasti on?

Kun reilu vuosi sitten ostimme tontin, oli kaveripiirissämme tasan yksi lapsiperhe, joka oli rakennuttanut omakotitalon. Sittemmin ja meidän taloprojektimme aikana, tämä joukko on kasvanut neljään lapsiperheeseen, joilla kaikilla siintää unelma omasta omakotitalosta lähitulevaisuudessa.

Harva blogia pitävä tai taloa rakennuttanut on avannut minkälaista se rakennuttamisen arki oikeasti on. Ja vieläpä pikkulapsiperheessä, jossa vilskettä, unettomia öitä, kiukkukohtauksia ja draamakohtauksia riittää värittämään sitä perusarkea. Ymmärrän hyvin. Ketä kiinnostaa lukea valitusvirttä.

Muistan kun kysyin talon rakennuttaneelta ystävältäni (joka oli silloin kotona kolmen lapsen kanssa) että minkälaista se rakennuttajan perheen arki oikein on? Hän vastasi yksiselitteisesti: - rankkaa! 
Näin se on. Tuo adjektiivi kiteyttää kaiken olennaisen millaista raksa-aika on. Rankkaa ja ajoittain vielä rankempaa. Mutta onneksi vain tilapäisesti!






Raksa-arkea on yhtä monenlaista mitä meitä rakennuttajia on. Valinnoilla voi vaikuttaa. Jotkut ottavat avaimet käteen talon, jossa ei (ehkä) tarvitse miettiä niin monia asioita. Osa rakennuttaa pitkästä tavarasta ja osa ottaa elementtitoimituksen. Yhteistä kaikenlaisille rakennuttajille on kuitenkin se, että jokaisen rakennuttajan tulisi käydä raksalla lähes päivittäin. Nimittäin mitä useammin pystyt raksalla käymään ja valvomaan työtä, sitä paremmin pystyt ehkäisemään virheitä (lue: säästämään rahaa ja hermoja) ja varmistamaan, että asiat on tehty niinkuin pitääkin. Toki voit myös maksaa jollekin joka käy puolestasi .

Jo pelkästään raksalla käyminen valvonta-asioissa vie normaalin työpäivän päätteeksi (tai aikana) tunteja. Niin ja siivotakin pitäisi ihan turvallisuussyistä, ellet sitten halua maksaa että joku tekee sen puolestasi (urakoitsijat eivät nimittäin siivoa). 

Meidän taloprojektimme poikkeaa normista siinä, että teemme itse paljon. Ihan kustannussyistä. Ei ole halpaa tämä talonrakennus. Valintamme ei siis ole se kevyin tai helpoin ratkaisu arjen ja jaksamisen osalta. Mutta siinähän se valvonta menee samassa kun hommia painaa itse (heh).





Olin alkukesästä henkisesti mielestäni (suht) hyvin valmistautunut tähän raksa-lesken arkeen. Mutta silti se yllätti. Laitan tähän muutamia havaintoja meidän raksa-arjestamme:

1. Perheen toisesta jäsenestä tulee käytännössä yksinhuoltaja
Näin on käynyt meillä. Itse vastaan lapsista, normiarjen pyörittämisestä ruoanlaittoineen, pyykinpesuineen, kauppareissuineen, siivouksineen, lasten viihdytys -ja harrastustoiminnasta. Toki omalle raksa-alueelleni kuuluvat kilpailutukset eri osa-alueista, valvontakäynnit raksalla sekä sisustussuunnittelu, joita teen kyllä mielelläni. Isäntä painaa päivän töissä, jonka jälkeen jatkaa suoraan raksalle hommiin ja tulee kotiin puolen yön jälkeen. On se kyllä aika sissi, sen myönnän! Mutta paljoa ei nähdä.

2. Parisuhdeaika
Mikä parisuhdeaika? (kts. yllä)

3. Harrastaminen ja ajankäyttö
Lapsen tulon myötä omia harrastuksia aletaan kutsua tarkemmin "omaksi ajaksi". Kun toinen lapsi syntyy, sitä ymmärtää kuinka paljon aikaa oli silloin kun oli vain yksi lapsi. Sitten kun kuvioon tulee omakotitalon rakennuttamisprojekti, sitä aikaa ei ole enää senkään vertaa. Kaikki vapaa-aika menee talon suunnitteluun, eri toimijoiden (ja mielellään hyvien sellaisten) etsimiseen, kilpailuttamiseen ja tiedon etsimiseen tai sitten siihen raksan siivoamiseen. Joten voit heittää unholaan harrastamisen ja laittaa sen kalenteriin sitten kun talo on valmis!

4. Nukkuminen
Lapsista vastaavalla pätkää, isännällä tukkiunta. Unen laatu riippunee raksan tilanteesta ja siitä onko ilmaantunut ongelmia tai ovatko lapset kipeitä. 

 5. Ystävät ja puheenaiheet
 Jos jo aiemmin näit ystäviäsi harvoin, näet niitä todennäköisesti vielä vähemmän. Ja kun heitä näet, yrität kuumeisesti keksiä jotain muuta kerrottavaa kuin ainainen talonrakennus (sillä siitäkin saa omassa arjessaan välillä tarpeeksi). Kun huomaat että lanttu leikkaa tyhjää, tyydyt kohtaloosi - ei sitä omaan arkeen vaan muuta mahdu. Jälleennäkemiset nousevat kyllä arvoon korvaamattomaan!





Muutamia vinkkejä raksa-ajan jaksamiseen:
1. Suunnittelkaa etukäteen mahdollisimman paljon. Meidän raksa-arjen suurin pelastaja on ollut se, että talon suunnitteluvaiheessa suunnittelimme hyvin paljon kokonaisuuksia valmiiksi etukäteen. Näistä osa myös kilpailutettiin.  
2. Tukiverkosto - auttaa lapsissa, että toinen tai molemmat pääsevät hengähtämään arjen /raksan pyörityksestä edes hetkeksi. Jos isovanhemmat asuvat lähellä, on se todella iso apu. Meillä näin ei valitettavasti ole. Opettele pyytämään apua, jos et sitä vielä tee. Itse olen tässä todella huono.
3. Sopikaa keskenänne ns. omat vapaapäivät, jolloin pääsee harrastamaan omia juttuja ja "tuulettumaan".
3. Tehkää jotain välillä perheen kesken (raksa ei kaadu yhteen päivään, tai isääni lainaten: edes yhteen viikkoon!) Lapset ja kaikki tykkäävät!
4. Ota päivä kerrallaan. Tämä on mottoni omasta arjesta selviytymiseen. On huonoja päiviä, todella huonoja päiviä ja sitten on hyviä päiviä. Asia ei muuksi muutu, mutta onneksi huomenna on taas uusi päivä.



Tällä hetkellä kärsin pahasta raksaväsymyksestä. Jos aiemmin kävin tontilla päivittäin, nyt ne ovat jääneet muutamaan kertaan viikossa. Raksa-aika on rankkaa, mutta se mikä siinä on ihanaa, on se että teet ja suunnittelet kaiken itsellesi, kotia omalle perheellesi.





Pääsemme tänään isännän kanssa hieman hengähtämään. Ensimmäistä kertaa koko raksa-aikana ja ihan kaksin. Kiitos siitä kuuluu ihanille ystävillemme, jotka tarjoutuivat katsomaan lapsiamme.

Odotan sitä hetkeä, jolloin talomme on valmis ja saamme astua ensimmäisen kerran kotimme kynnyksen yli. Uskon että se on kaiken tämän arvoista!






7 kommenttia:

  1. Kyllä se on sen arvoista! Jopa siinä määrin, että samaan rumbaan saattaa ryhtyä uudestaankin, siitä huolimatta että tietää mitä tuleman pitää... :-D

    Tsemppiä teille :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lyde tsempistä, sitä tarvitaan. Joo, teillä tästä uudelleenrakennuttamisen kärpäsestä onkin nyt kokemusta:) Olen kuullut siitä että sellainen yleensä puraisee jo talonsa rakennuttaneita jossain vaiheessa, aika kultaa muistot. Ja mikäpä siinä, jos vaan innostusta löytyy ja onhan sitä kokemustakin sitten jo eri tavalla kerran rakennuttaneena.

    VastaaPoista
  3. Meillä tulee keväällä talo tehtaalta pystytettynä ja katto päälle, ehkä parissa viikossa. Muut työt tekee sitten pari palkattua timpuria, tuttuja joten luotan, mutta varmaan siellä täytyy silti käydä lähes päivittäin katsomassa. :) Meillä tuo kaikki on vielä edessä, mutta jotenkin en osaa sitä pelätä. Varmasti kaikki vaiva on sitten sen arvoista, kun pääsee vihdoin muuttamaan! :D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa kovin tutulta! Hauskasti olit tästä aiheesta kirjoittanut :)

    VastaaPoista
  5. Scilla, meillä tuli talo myös elementteinä ja vesikattovalmiiksi 1 1/2 viikossa. Se on nopeaa. Toki elementtitoimituksessa oli meillä pari pientä häikkää, jotka asennusporukan toimesta korjattiin samantien. Tämä huomattiin kun taloa pystytettiin, mikä on kyllä mielenkiintoista seurattavaa noin yleensäkin. Isäni on ollut raksalla lähes joka päivä, mutta hänkään ei tiedä kaikkia suunnitelmia joten kyllä siellä käytävä vaan on. Uskon että tällä on vältytty suuremmilta ongelmilta ja virheiltä ainakin tähän asti (kopkop kop!) Ei tähän raksa-arkeen osaa tosiaan etukäteen mitenkään varautua, se on sellaista kun se sitten on. Ja onneksi tosiaan vain tilapäistä :) Elli, kiitos vertaistuesta ja kommentistasi :)

    VastaaPoista
  6. Allekirjoitan tämän täysin ja meillä on koettu raksa-arki hyvin samalla tapaa. Välillä on rennompaa, kun hommat menee putkeen ja välillä taas saa roikkua puhelimessa päiväkaupalla samalla kun lapset huutaa vieressä. Tunnit ei meinaa mitenkään riittää vuorokaudessa. Pahaa raksaväsymystä ei onneksi ole vielä iskenyt, mutta veikkaan, että totaaliväsymys valtaa viimeistään, kun muuttolaatikot on kannettu sisään. Meillä kuopus on kunnostautunut korvatulehdusten kanssa ja nukkuu edelleen todella huonosti. On tässä senkin oppinut, että neljän tunnin yöunillakin selviää hengissä, aivojen toiminta onki eri asia. Tsemppiä väsymyksen keskelle! Pieni etäisyys raksaan edes hetkeksi tekee varmasti hyvää! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Saija vertaistuesta. Hieman helpottaa, kun kuulee että muilla raksa-arki on ollut edes jokseenkin samanlaista. Tunteja voisi tosiaan olla enemmän ja meilläkin on ollut monta asiaa avoimena ja kilpailutuksessa mikä on tuntunut kuormittavan. Asioiden hoitaminen kahden pienen lapsen kanssa ei myöskään ole ihan helpoimmasta päästä. Breikki tuli siis tarpeeseen ja nyt jaksaa taas hieman paremmalla energialla :) Tsemppiä ja jaksamista teille myös. Te olettekin meitä jo huomattavasti edellä :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi,