perjantai 4. heinäkuuta 2014

Raksaviikko1 ja pohjakatselmus

Ensimmäinen raksaviikko on lopuillaan ja paljon on tapahtunut. Tontin muodonmuutos on ollut hurjaa ja maaurakoitsija on ollut nimensä veroinen tehopakkaus. Tänään oli pohjakatselmus, eli talon pohjat on kaivettu perustustasoon valmiiksi. Pohjakatselmuksessa ei ilmennyt epäkohtia, eli hommat jatkuvat maanantaina.

Muutama otos jokaiselta ensimmäisen raksaviikon päivältä kertoo olennaisen, eli hommat ovat edenneet hienosti ja nopeasti. Kuvia on kahdenlaisia tontin vastakkaisilta laidoilta, otokset ovat melkein samasta kohtaa, jolloin näkee miten paljon työtä maaurakoitsijamme on tehnyt (ja kuinka monta kasetillista maata on ajettu tontilta pois).

Sunnuntaina tontilla oli vielä puita (kuva on hieman huono)


Kuva otettu tontin vanhan tien kohdalta 29.6.2014

Maanantaina niitä ei ollut enää..


Kuva otettu tontin vanhan tien kohdalta 30.6.2014

Tiistaina kuoppa oli jo isompi ja syvempi ja maa-ainesta oli viety isosti pois. Kalliota ei tullut vastaan, mutta sitäkin enemmän isoja luonnonkiviä.


Kuva otettu tontin toiselta laidalta 1.7.2014.


Keskiviikkona päästiin uusiin mittoihin kuopan osalta. Maan alta paljastuneet luonnonkivet käytämme tontin pengerrykseen.



Kuva otettu tontin vanhan tien kohdalta 2.7.2014

Torstaina tontin pohja ja talon kokoinen kuoppa oli valmis.



Kuva otettu tontin toiselta laidalta 3.7.2014

Tänään perjantain pidettiin tontin pohjakatselmus, eli tontin pohjat on kaivettu talon perustustasoon.
On kyllä hienoa ajatella, että tuohon se meidän talo nyt sitten tulee. Tosin huomasimme myös kuopan kaivuun tiimellyksessä, että eipä siitä tontista paljoa jää jäljelle talon jälkeen.


Kuva otettu tontin toiselta laidalta, läheltä vanhaa tietä

Kiireinen viikko takana myös muissa asioissa. Takkatarjoukset on vertailtu, kaiteiden kilpailutus on edelleen kesken ja kylpyhuoneen laattojen metsästys jatkuu yhä. Lasten kanssa asioiden hoitamisessa on aina oma jujunsa (lue=säätönsä) ja päivään on pakko mahduttaa jotain muuta kivaakin. Mutta välillä menee ihan hyvin ja välillä asioinnit jäävät hyvinkin pikaisiksi. Ei sille vaan mitään voi. Annan kuitenkin pisteet meidän sähköjäniksille siitä, että viihtyvät raksalla yllättävän hyvin kaivinkoneen työskentelyä seuraten.

Hyviä uutisia myös HSY:n osalta. Kävin siellä eilen viemässä allekirjoitetut sopimuspaperit sekä liitostyön tilauslomakkeen. Hommat kuitattiin kerralla kuntoon ja saimme samantien luvan tilata liitostyön putkimestarilta. Tämä siis vaihtoehtona paperinpyöritysbyrokratialle ja muutamien viikkojen odotukselle. Käy meille ja oikeinkin hyvin!

Ensi viikon keskiviikkona tontilla pitäisi olla salaojat, jätevesi -ja vesiputket sekä sähkön varausputket vedettynä ja sorapatja perustuksille. Nimittäin perustusten osalta työt alkavat keskiviikkona isännän ja oman isäni puolesta. Näistä lisää sitten ensi viikolla.

Näin se raksa rullaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi,