tiistai 29. huhtikuuta 2014

Maalämpöä meille

Meille on tulossa maalämpö. Tämä oli alusta lähtien selviö ja sinänsä helppo päätös. Onhan se pidemmällä tähtäimellä kuitenkin se ekologisin ja myös edullisin vaihtoehto. Ja  onhan maalämpöratkaisun todettu nostavan myös kiinteistön arvoa.  Arkkitehtimme ehdotti ihan alussa kaukolämpöä, meneehän kaukolämpöputki ihan tontin vieressä, mutta sitä emme edes harkinneet.

Koska tonttimme on todella aurinkoinen, päätimme tehdä myös aurinkokennoille varaukset piirustuksiin. Se miten ne tulee ottaa huomioon LVI ja sähkösuunnitelmissa onkin sitten täysin toinen juttu.
Maalämpö ei alkukustannuksena ole tosiaan se edullisin ratkaisu. Kaukolämpö olisi ollut edullisempi, mutta ero maalämmön kustannuksiin kaventui n. 5000 euroon. Onhan se paljon rahaa. Mutta kun ottaa huomioon kaukolämmön kustannusten nousun (ollut viime vuoteen huimia korotuksia, jopa 15%) niin tuo 5000 euroa kuroutuu nopeaan umpeen. 
Maalämmön kustannuksiin vaikuttaa toki myös talon tiiveys ja vaikkei meille passiivia olekaan tulossa, niin energiatehokas koti kuitenkin. Tämä huomioitu rakenteissa ja ikkunat ovat normaalia paremmat Skaalan alfa-luokan frost free ikkunat, u-luokka on normi-ikkunoita siis parempi (u-arvo 0,72).

Isännällä oli tosiaan ollut maalämpötoimittajien kilpailutus menossa jo tovin. Nyt kun rakennuslupa on sisässä ja maanrakennusfirma valittu, alettiin olla siinä vaiheessa että päätös maalämmön toimittajasta oli tehtävä. Maalämpötoimittaja tulee tekemään porakaivon ja vetämään putket samaan aikaan kun maanrakentaja muokkaa pohjaa ja vetää putket. Ja tähän kaikkeen on aikaa tasan kaksi kuukautta! Huh!

Maalämpötoimittajista kilpailutuksen pariin otettiin seuraavat toimijat:
- Tom Allen
- Lämpödiileri (jota LVI-suunnittelijamme suositteli)
- Laroc
- Gebwell
- Lämpöässä

Tarjousta pyydetiin maalämpöpumpusta sekä n. 300l varaajasta. Koska tonttimme viettää etelään ja varsinkin olohuone-keittiö sekä meidän vanhempien makuuhuone tulee mitä todennäköisemmin lämpenemään kesäkuumalla, halusimme maalämpöön kytketyn konvektorin hoitamaan tilan viilennystä. Konvektorin halusimme olevan seinään integroitu, niin että siitä näkyy vain hotellihuoneiden tapaan ritilät tilaan (ei siis sellaista laatikkoa kattoon). Tällaista pystyi tarjoamaan vain Lämpödiileri.

Maalämpöpumpun ja 300l varaajan hinnat olivat yllättävän tasaisia toimijoilla. 
Niimpä pohdimme itse maalämpöpumpun laatua ja siitä tehtyjä arvioita (tai siis isäntä pohti). Koska kyseessä oli kilpailutuksesta huolimatta aika hinnakas paketti, jätimme allekirjoittaneen ehdotuksesta Chillerin konvektorin pois ja isäntä tsekkasi mitä sen ostaminen suoraan maksaisi. Kannatti! Hinta tippui puoleen. Chillerin konvektori tulee siis suoraan itse Chilleriltä
Maalämpötoimittajaksi valikoitui Larocin ja Lämpödiilerin tiukan kisan jälkeen Lämpödiileri.
Valittu maalämpöpumppu on Stiebel Eltronin ja pakettiin kuuluu myös vesikiertoinen lattialämmitys.

1. Maalämpötoimittaja - check
2. Vesikiertoinen lattialämmitys - check
3. Sisäilmakonvektori - check

On kyllä hyvä fiilis kun saa taas asioita eteenpäin, vaikka lista loputon onkin..






maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sähkö- ja valaistussuunnittelua

Tapasimme sähkösuunnittelijamme viime viikolla ja tovihan siinä taas vierähti. Tuntuu ettei näiden suunnittelijoiden kanssa missään tunnissa parissa asioita käy läpi, vaan aikalailla se ottaa vähintään sen kaksi-kolme tuntia. Meillä meni nyt ensimmäisessä tapaamisessa se kolme. Noh, piirretyt pyöri esikoisella ja kuopusta lahjottiin hiljaiseksi maissinaksuilla. Toimi, ainakin tähän asti.

Isäntä tapasi muutama viikko sitten LVI-suunnittelijamme, mutta nuo putkijutut jätin hänelle mielihyvin tässä vaiheessa. En ymmärrä niistä kuitenkaan mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Noh, ehkä on pakko, mutta ei ihan vielä. Sähkö- ja valaistus onkin sitten toinen juttu. Nykyisessa kodissamme valaistus on ollut se isoin asia joka on ottanut meitä kumpaakin aikalailla päähän. Jo pelkästään keittiön valaistus on riittämätön ja "hyvältä lamppumerkiltä" ostetut spotit ja yläkaappien lamput ovat hinnastaan riippumatta osoittautuneet ihan susiksi. Valaistukseen siis haluamme panostaa ehdottomasti.

Aika paljon sitä joutuu tosiaan miettimään ennakkoon asioita:

- Pistorasioiden ja valokatkaisimien paikat
- Yleisvalaistus ja minkälaisia valaisimia, spotteja, kattovalaisimia, jotain muuta?
- Mihin paikkoihin tulee valaisimia tai spotteja ja mahd. kuinka monta? (tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että oikeasti joudut miettimään minne lasten sängyt sijoitetaan (JO NYT) ja missä he tulevat todennäköisesti tekemään koululäksyjä sitten muutamien vuosien päästä)
- TV- sekä ATK pistokkeiden paikat (meillä suositaan kyllä langatonta nettiä, mutta kuitenkin)
- IV koneet (minkä merkkinen, paikka)
- Maalämpöpumppu ja varaajat (merkki ja sijainti)
- Kodinhoitohuoneen toiminnallisuudet
- Keittiön toiminnallisuudet (tämä meillä onneksi on mietitty jo valmiiksi)

Ja mielellään LVI- ja sähkösuunnittelijat ottavat nuo kalustekuvat keittiöstä, kodinhoitohuoneesta ym, että pääsevät tekemään työnsä kunnolla. Meidän osalta keittiö on hanskassa, mutta kodinhoitohuoneen ja muiden kaapistojen ml. meidän vaatehuoneen kalustus onkin nyt sitten työn alla. Onneksi meillä ei ole kuitenkaan kiire.

Koska valaistus on meille tärkeä olemme pyytäneet sähkösuunnittelijamme kautta valaistussuunnitelmaa Winlediltä www.winled.fi. Winled käyttää sertifioituja LED-lamppuja. Näiden lamppujen pitäisi kestää 10 vuotta ja siis ilman vaihtoa. Odotamme mielenkiinnolla miltä valaistussuunnitelma näytää ja mikä on heidän tarjouksensa.

Tein myös valaisinostoksia. Ensimmäisen ison hankinnan uuteen kotiimme. Jos ei mitään juuri osta, niin sopiihan sitä kerran sitten pistää ranttaliksi.

Tom Dixon Copper Pendants, www.showhome.nl

Ruokatilan lamput ovat nyt tilauksessa. Yllä oleva kuva kertokoon olennaisen. Näiden kahden kaunottaren valosta saadaankin sitten nauttia tulevien ruokailujen yhteydessä. Tom Dixonin kuparilamput. Mitäs pidätte?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Rakennuslupahakemus on jätetty

Niin siinä sitten kävi. Rakennuslupa jätettiin viime viikolla, ihan tarkkaan ottaen torstaina 3.4.2014. Me emme vaan tienneet tätä. Pääsuunnittelijamme eli arkkitehtimme unohti mainita tästä. Sinänsä ei mikään iso juttu, mutta olisihan sitä ollut mukava tietää kun tämä tapahtuu.

Espoo on siirtynyt uuteen aikakauteen rakennuslupahakemusmenettelyn osalta, eli sähköiseen hakemusprosessiin. Eli rakennuslupaa haetaan tätä nykyään sähköisen järjestelmän kautta. Rakennuslupahakemukseen liitetään tarvittavat selvitykset ja suunnitelmat ja hakemusta pystyy myös täydentämään puuttuvilta osin. Meiltäkin puuttuu vielä yhden naapurin allekirjoitus, eli "naapurin kuuleminen" niminen dokumentti ei ole vielä kaikilta osin ok.

Järjestelmä on kyllä kaikilta osin hieno. Tai ainakin se vaikuttaa siltä. Järjestelmästä pystyy myös seuraamaan lupakäsittelyn etenemistä (näin ainakin sivuilla mainitaan), meidän status sanoo että lupa jätetty. Järjestelmä hakee myös mm. kartta-aineistoa automaattisesti luvan tueksi. 

Se mikä tässä kuitenkin mietityttää on, että vaikka haet lupaa sähköisesti, on lupahakemus siltikin jätettävä PAPERISENA! Siis kyllä. 
" Sähköinen rakennuslupahakemus ei kokonaan korvaa käyntejä rakennusvalvonnassa, sillä hankkeen lopulliset pääpiirustukset on toimitettava paperilla rakennusvalvontaan niiden sisällön tarkastamista varten." (Suora ote Espoon rakennusvalvonnan sivuilta).

Periaatteessahan tämä on sama kuin printtaisi liitetyt dokumentit ja laittaisi niihin nimmarin alle. Aina ei pysty ymmärtämään, mutta ehkei sitä välttämättä tarvitsekaan.

Isäntä käy tällä viikolla jättämässä paperiset versiot rakennusvalvontaan lupakäsittelijällemme. Pääsuunnittelijamme käy esittelemässä projektimme lupakäsittelijällemme reilu viikon päästä. Ehkäpä sitten tiedämme missä aikataulussa voinemme odottaa päätöstä asiaan. 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Keittiötoimittaja on valittu!

Kodinkonehankintojen lisäksi olemme tehneet päätöksen myös keittiötoimittajasta. 

Taisto oli tasaista Puustellin ja Nixi-keittiöiden välillä. Puustellin yhteyshenkilömme ilmoitti viime viikolla, että Puustelliin on tulossa uusi mallisto. Eikä ihan mikä tahansa mallisto, vaan mattamusta ja vetimetön! Aivan huippu juttu ja niin kreivin aikaan.

Kävin maanantaina tätä uutta ovimallia katsomassa ja se oli juuri sitä mitä haimme. Mattamustaa uralla, mihin ei jää sormenjäljet näkyviin (ellei ihan voissa uita). Keittiön hinta päivitettiin tämän uuden ovimallin mukaan, ja näin keittiön ulkonäkö vastasi samaa mitä Nixi keittiöilläkin. Hinnan osalta tarjous oli Nixiin verrattuna hyvinkin kilpailukykyinen. Erona sisältöihin oli että Nixillä kaappien kokoaminen tuli lisäkustannuksena päälle, Puustellilla se sisältyi jo annettuun hintaan. Myös kivitasojen hinnoissa oli eroa Puustellin hyväksi. Puustellilla sattui olemaan käynnissä myös aika mielenkiintoinen valtakunnallinen kampanja: 

100:lle ensimmäisele keittiökaupat tekevälle lisäetuna joko: 
                                       * 46 tuuman Samsung LED-tv
                                       tai 
                                       * 600€ lahjakortti Finnish Design Shop:n.

Ei paha.

Lisäksi on ihan pakko mainita Puustellin asiakaspalvelu. Se on nimittäin ollut muihin keittiötoimijoihin verrattuna aivan ylivertaista. Annan tällekin painoarvoa, sillä asiakaspalvelulla on oikeasti näin isoissa kaupoissa merkitystä. Painotan vielä näin perheenäidin näkövinkkeliä, eli kun yrittää hoitaa keittiön suunnittelua yhden uhmaikäisen ja toisen "takiaisen" kanssa, oikeasti palvelulla on merkitystä! Mieleenpainuvin asiakaspalvelukokemus oli kun Puustellin sihteeri otti yhdellä käyntikerralla kopin esikoisen viihdyttämisestä (tätä edelsi kunnon uhmakohtaus, joka päättyi kunnon itkupotkuun ja äidin rauhotusyritykseen). Siellä se istui pikkupöydässään ja pikkutuolissaan sihteerin huoneessa ja piirsi onnesta mykkyränä paperille tikku-ukkoja. Ja äiti ei saanut tulla katsomaan, ollenkaan! Sain siis tunnin verran rauhassa tutustua ja keskustella kivitasoista yhteyshenkilömme ja kuopuksen kanssa, kun esikoinen viihtyi sihteerin kanssa. Ihan ensiluokkaista sanon minä!

Jäiköhän epäselväksi kehen päädyimme? Puustellihan se. Ja sanottakoon vielä ettei ollut näistä kaikista viidestä keittiötoimittajasta todellakaan se kallein.  

Kuvaa ei Puustellin suunnitelmista vielä ole, mutta saan ne ensi viikon aikana. Päivittelen niistä sitten oman postauksen tänne.



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kodinkonehankintoja

Jälleen on vierähtänyt tovi viime postauksesta. Aika on rientänyt rakennusluvan hakemisprosessin valmistelussa (liitteitä ja selvityksiä kun tarvitaan muutamia), tämän lisäksi kuopus sairastui viime viikolla rs-virukseen ja omat voimat (ja unet) meni siinä. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja normaali arki alkaa taas rullaamaan.

Anoppi ja appiukko olivat viikonlopun katsomassa lapsia ja me pääsimme isännän kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna kaksin liikenteeseen. Todellista laatuaikaa koko viikonloppu, sanoisin! Lauantaina pistimme jalalla koreasti kaverin häissä ja sunnuntaina kävimme OmaKoti-messuilla Helsingin messukeskuksessa.

Messut eivät sinänsä tarjonneet juuri mitään uutta, viher/piha-osasto oli mielestäni jopa pieni pettymys. Olemme tehneet pihasuunnitelmaa, joka tarvitaan rakennusluvan liitteeksi, ja olisin kaivannut messuilta jotain uusia ideoita.  

Mutta eivät messut nyt ihan turhat olleet. Ostimme nimittäin kotimme kaikki kodinkoneet sieltä. 
Expertin pisteen myyjä oli todella ammattitaitoinen ja pakettitarjous oli niin hyvä, ettemme voineet kieltäytyä. 
Oli myös todella mahtavaa tutkia ja tutustua koneiden ominaisuuksiin paikanpäällä, keittiötoimittajan tarjouksissa keittiökoneet kun ovat jääneet pelkän nettiselailun varaan.  Setti käsittää siis kaikki keittiön sekä kodinhoitohuoneen koneet, extrana meille tulee kodinhoitohuoneeseen kuivauskaappi (pesutornin lisäksi), joka on tässä mukana.

Koneet ovat pääasiassa AEG:n, jääkaappi on Siemensin integroitava, sillä AEG:n jääkaapissa ei ole kuin yksi vihanneslaatikko ja se ei meidän kasviksista tykkäävälle perheelle vaan riitä. Mutta mitäpä sillä väliä, vaikka kaappipakastin ja jääkaappi ovat eri merkkisiä, kalusteoven taaksehan ne jäävät. 

SAVO Kite, musta 80cm. www.savo.fi


Liestituuletin on kaunis ja tyylikäs SAVON Kite, johon olen tykästynyt. 
Ja mustana tottakai, niinkuin kaikki muutkin ostamamme kodinkoneet.