maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sähkö- ja valaistussuunnittelua

Tapasimme sähkösuunnittelijamme viime viikolla ja tovihan siinä taas vierähti. Tuntuu ettei näiden suunnittelijoiden kanssa missään tunnissa parissa asioita käy läpi, vaan aikalailla se ottaa vähintään sen kaksi-kolme tuntia. Meillä meni nyt ensimmäisessä tapaamisessa se kolme. Noh, piirretyt pyöri esikoisella ja kuopusta lahjottiin hiljaiseksi maissinaksuilla. Toimi, ainakin tähän asti.

Isäntä tapasi muutama viikko sitten LVI-suunnittelijamme, mutta nuo putkijutut jätin hänelle mielihyvin tässä vaiheessa. En ymmärrä niistä kuitenkaan mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Noh, ehkä on pakko, mutta ei ihan vielä. Sähkö- ja valaistus onkin sitten toinen juttu. Nykyisessa kodissamme valaistus on ollut se isoin asia joka on ottanut meitä kumpaakin aikalailla päähän. Jo pelkästään keittiön valaistus on riittämätön ja "hyvältä lamppumerkiltä" ostetut spotit ja yläkaappien lamput ovat hinnastaan riippumatta osoittautuneet ihan susiksi. Valaistukseen siis haluamme panostaa ehdottomasti.

Aika paljon sitä joutuu tosiaan miettimään ennakkoon asioita:

- Pistorasioiden ja valokatkaisimien paikat
- Yleisvalaistus ja minkälaisia valaisimia, spotteja, kattovalaisimia, jotain muuta?
- Mihin paikkoihin tulee valaisimia tai spotteja ja mahd. kuinka monta? (tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että oikeasti joudut miettimään minne lasten sängyt sijoitetaan (JO NYT) ja missä he tulevat todennäköisesti tekemään koululäksyjä sitten muutamien vuosien päästä)
- TV- sekä ATK pistokkeiden paikat (meillä suositaan kyllä langatonta nettiä, mutta kuitenkin)
- IV koneet (minkä merkkinen, paikka)
- Maalämpöpumppu ja varaajat (merkki ja sijainti)
- Kodinhoitohuoneen toiminnallisuudet
- Keittiön toiminnallisuudet (tämä meillä onneksi on mietitty jo valmiiksi)

Ja mielellään LVI- ja sähkösuunnittelijat ottavat nuo kalustekuvat keittiöstä, kodinhoitohuoneesta ym, että pääsevät tekemään työnsä kunnolla. Meidän osalta keittiö on hanskassa, mutta kodinhoitohuoneen ja muiden kaapistojen ml. meidän vaatehuoneen kalustus onkin nyt sitten työn alla. Onneksi meillä ei ole kuitenkaan kiire.

Koska valaistus on meille tärkeä olemme pyytäneet sähkösuunnittelijamme kautta valaistussuunnitelmaa Winlediltä www.winled.fi. Winled käyttää sertifioituja LED-lamppuja. Näiden lamppujen pitäisi kestää 10 vuotta ja siis ilman vaihtoa. Odotamme mielenkiinnolla miltä valaistussuunnitelma näytää ja mikä on heidän tarjouksensa.

Tein myös valaisinostoksia. Ensimmäisen ison hankinnan uuteen kotiimme. Jos ei mitään juuri osta, niin sopiihan sitä kerran sitten pistää ranttaliksi.

Tom Dixon Copper Pendants, www.showhome.nl

Ruokatilan lamput ovat nyt tilauksessa. Yllä oleva kuva kertokoon olennaisen. Näiden kahden kaunottaren valosta saadaankin sitten nauttia tulevien ruokailujen yhteydessä. Tom Dixonin kuparilamput. Mitäs pidätte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi,