Viime viikon tavoite jäi saavuttamatta. Täällä kärsitään kuulkaas pahasta raksaväsymyksestä.
Muuttolaatikot irvivät seinän vierustoilla ja muistuttavat etteivät osaa edelleenkään kasvattaa jalkoja ja raahautua itsestään omille paikoilleen.
Kaappitilasta ei ole onneksi puute. Ongelmana on siis talon emännän yleinen vireystila ja siitä seurannut päättämättömyys (että mihinkä mä tungen noi kaikki tavarat). Yleensä arkidiagnoosini lähentelee sitä pahemman sortin suorittajaa, josta yritän kovasti opetella pois. Ehkäpä tämä oppi on nyt löytänyt maaliinsa, kärjistettynä. Lyhyesti sanottuna: Muuttolaatikot - E.V.V.K!
Olisi kuitenkin kiva kun tavarat olisivat kerralla oikeissa paikoissa. Vieläkun joku kertoisi että mikä se oikea paikka on? Ja laittaisi ne tavarat sinne...
Meidän perheen arki koki muutenkin pienoisen muutoksen muuton jälkeen, kun esikoinen jäi pois päiväkodista kotihoitoon. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että se päivän ainoa huilihetki (kuopuksen päikkäriaika) jäi itseltä pois. Ikää on esikoisella jo senverran, että äitiä kaivataan aika usein leikkeihin mukaan. Yritän asennoitua tähän hyvillä mielin (vaikka väsyneenä ei aina jaksaisi), että tämä kotona viettämäni aika on kallisarvoista ja ainutlaatuista aikaa. Syksyllä tiedän haikailevani tippa linssissä tätä kotiaikaa lasten kanssa, ja sitä kuinka ihanan kiireetöntä elämä silloin oli. Sillä sitä se on. Aikataulut ovat itse luomiani, eivätkä ole kiveen kirjoitettuja. Huokaus. Yritän siis relata ja ignoorata sisäisen orjapiiskurini, joka yrittää piiskata vauhtia lisää. Viime viikolla pääsimme onneksi aloittamaan normaalia arkea lasten kanssa ja tutustuimme lähialueen palveluihin, perhekerhoihin ym. Ehkä tämä tästä.
Kodissamme on siis tällä hetkellä aika moni paikka keskeneräinen. Yksi lempipaikoistani on kuitenkin suihkutilamme, jota hieman siistin muutamaa kuvaa varten. Kuten varmaan osa muistaa, meille tuli suihkutilaan hieman erilaisempi ladonta seinille. Tästä kuvasta koko idea lähti.
Kuva Pinterest |
Suihkutilamme laatat ja seinäpinnoitteet ovat myös oma pieni "ylpeydenaiheeni". Nimittäin kustannuksiltaan tämän huoneen seinä ja lattiapintamateriaalit ovat varmasti talomme edullisimmat. Ei siis haittaa että tuotteiden viitehinnat jää hyvin mieleen ja juoksee tarjousten perässä :)
Timpurimme laatoituksen jälkeä 15.1.2015 |
Erilainen ladonta jatkuu toiselle seinälle symmetrisenä. Suihkutilan viereinen "oviseinä" laatoitettiin kuitenkin perus tiililadonnalla pystyyn. Tämä sopi mielestäni tilaan parhaiten ja täydentää hyvin tuota erilaista ladontaa.
Peruslaatoilla saa mielenkiintoisen laatoituksen edullisesti, kunhan jaksaa vain ideoida. Kannattaa myös ohjeistaa laatoittajaa ladonnan keskittämisestä seinälle, varsinkin jos kuvio ei jatku viereiselle seinälle. Seinän koko nimittäin määrittelee sen, miten kuvio päättyy seinän toisessa reunassa. Jos seinän toiselta puolelta on aloitettu kokonaisella laatalla (miten laatoittajat hyvinkin usein aloittavat), voi hyvin olla että kuvio päätetään vajaaseen laattaan seinän toiselta reunalta. Tämä on toki jokaisen oma makuasia ja se "haasteellisin" juttu näissä eri ladontojen toteuttamisissa.
Mittakaavapiirros ladonnan kulusta timpurille 15.1.2015 |
Myönnänkin ettei tämän ladonnan ajatus ihan heti auennut isännälle eikä timpurillemme. Koska halusin ladonnan olevan keskitetty, symmetrinen ja jatkuvan seuraavalle seinälle, oli helpointa piirtää ladonta timpurillemme mittakaavassa. Timpurimme Tommi toteuttikin laatoituksen täysin piirustukseni mukaan :)
Suihku/wc-tilamme laatoitus |
Lattia ja seinäpintamateriaalit maksoivat yhteensä noin 340€, jakautuen seuraavasti:
Valkoiset 10x20 seinälaatat Pukkilan pihamyynnistä, 15m2 á 5€/m2 = 75€
Mustat (ale) lattialaatat 30x60 ABL-laatoilta, 3pkt, yht. 3,75m2 = n. 90€
Jokikivimosaiikki suihkutilan lattiaan, Bauhaus 4pkt = n.135€
Seinäpinnoite Country French kalkkimaali, sävy Meteoriitti 1,5pkt = 40€
Maalasin kalkkimaalilla wc-tilan ns. "kuivanpuolen" kaksi seinää. Sävy on meteoriitti ja se taittaa vähän siniharmaaseen, mistä pidän sävynä paljon. Käsipesun yhteydessä tulee varmasti roiskeita, mistä syystä peili asennettiin meillä suoraan kiinni altaaseen. Näin vältytään siltä ettei tuo kalkkimaali ala turhaan juoksemaan. Ja jos juoksee, niin helppo sitä on sitten sutia lisää.
Hafan wc-pönttö, Ikean allaskalusteet |
Hansgrohen hana, Ikean allas |
Wc/Suihkutilan kalusteet ovat Ikeasta, hanat ja suihkut Hansgrohen ja wc-pönttö on Hafan.
Suihkuttelemaan emme ole vielä tähän suihkuun päässeet, sillä wc:n kynnys, ovenkarmien listat ja osa jalkalistoista puuttuu vielä.
Josko ensi viikonloppuna, pidetään sormia ristissä :)
Ihana tuo teidän kylppäri!
VastaaPoistaMeillä tuli vähän samalla idealla kylppärin tehosteseinä. Laatta on aika perus, mutta ladottu eri tavalla kuin yleensä. Tykkään siitä tosi paljon!
Kiitos Lyde :)
PoistaTeillä taisikin olla sitä Herringbone ladontaa, joka on kyllä hieno. Perulaatoilla saa kyllä ihanasti erilaista käyttämällä näitä eri ladontatyylejä ja mikä parhainta, edullisesti :) Raksaajan lompsa kiittää ja talon emäntä on tyytyväinen, hyvä kombo!
Näyttävän ei tosiaan tarvitse olla kallista. Näyttää hyvälle. :-)
VastaaPoistaTodellakin. Kerrankin näin päin :)
PoistaWautsi, upea tuo ladonta! Tykkään todella paljon.
VastaaPoistaTsemppiä muuttolaatikoiden purkuun. Meillä on jo yksi muutto takana omasta kodista varakotiin ja vähän kauhulla odotan sitä hetkeä kun taas pitää (saa??!!) alkaa pakata ja muuttaa. Sitten tulee vielä laatikoita huonekaupallla mummolasta jonne niitä on hillottu raksan ajaksi. Miten kaikki löytää paikkansa??
Mielellään lisää kuvia valmiista kodista kun ehdit. Mutta oikea asenne, lepää ja nauti pikkuisten kanssa. Nyt kun talo on vamis, sitä on loppuelämä aikaa järjestellä ja laittaa..
Kiitos Karoliina, kiva jos tykkäät, niin minäkin ja todella paljon :)
PoistaMuutto ei ole ikinä mikään kiva juttu ja jaksaa kyllä ressata niiden muuttolaatikoiden osalta aika pitkänkin ajan (=muuttopakkaamiset ja sitten ne purkamiset, blaah).
Oon yrittänyt ottaa joka päivälle jonkun pienen tavoitteen ja rauhoitella sillä tyyliin omaa mieltäni. Kaikki lasiastiat vitriiniin oli yhden päivän tavoite, eteinen toinen jne. Joka päivä sai jotain pientä aikaiseksi ja omakin mieli rauhoittui sitä mukaa. Ja mikä parhainta, jäihän siinä lapsille enemmän aikaa touhuta ja olla läsnä :)
Nyt ne on onneksi kaikki purettu. Vimoset tänään, ah..mahtavaa:)
Wau ja wau myös hinnan suhteen: hyvät löydöt ja valinnat!
VastaaPoistaJa voi että samaistun tuohon fiilikseesi. Lasten kannaöta haluaa, että arki uudessa kodissa alkaa mahdollisimman kivasti ja jotenkin yritän itsekin olla enemmän läsnä, kun päivät tässä touhutaan. Kolikon kääntöpuoli on sitten tosiaan ne itsestään kävelemättömät muuttolaatikot :) Kaikki suuret tavarat ja selkeät laitettavat ovat löytäneet paikkansa, mutta sitten nuo sälä-laatikot, huoh. Ja toisaalta kun osa laatikoista toimii vielä ruokapöydän tuoleina, niin eihän niitä voikaan tyhjentää ;)
Mutta kuten toistelen itsellenikin: anna lupa itsellesi ottaa iisisti, kuten Karolinakin kirjoitti, nyt on (vaikka loppuelämä) aikaa järjestellä.
Kiitos Mrs. S.
PoistaNäinhän tuo on. Kyllähän tämä raksa-aika on ainakin meillä vaikuttanut lapsiin aikalailla, ja erityisesti uniin. Ajattelin että tämä muutto menisi edes suht hyvin, kun raksalla on lapattu viimeiset 9kk lähes joka päivä, mutta ei ihan... Varsinkin nyt kun esikoinen jäi päiväkodista pois, niin tuntuu että hän kaipaa sitä huomiota ihan eri tavalla kuin ennen. Ja kyllähän ne yöt uudessa kodissa jännittävät vähän vieläkin (oudot varjot jne.)
Nuo sälälaatikot ovat kyllä ihan vihoviimeisiä. Sympatiat sinne teille täältä myös. Tunnen tuskasi ja yritähän sinäkin ottaa rennosti siinä välillä.
Ja tosiasiahan on, että lapsiperheessä tuo tavaroiden järjestely ei tähän muuttolaatikoiden purkuun lopu, sillä kyllä ne tavarat lasten kätösissä kulkeutuu ihan minne vaan. Että siltäkin kantilta, loppuelämä on tosiaan aikaa ;D
Voin samaistua olotilaasi, vaikka meillä työt tontilla vasta alkamassa. Ensi viikolla on muutto tontin läheisyyteen lähikuntaan ja samalla esikoinen jää tarhasta kotihoitoon syksyyn saakka. Samalla kun taloprojekti teettää paljon työtä ja jatkuvaa selvitettävää, tavarat pitäisi saada järjestykseen uuteen asuntoon ja tutustua uuteen alueeseen sekä uusiin ihmisiin niin silti pitäisi muistaa miten iso muutos muutto on etenkin esikoiselle. Tsemppiä tuleville viikoille! Ja ihana kylppäri teillä!
VastaaPoistaKiitos ja tsemppiä teille projektin aloitukseen :)
PoistaTuo onkin kiva, että pääsette muuttamaan lähelle raksaa jo nyt. Sitten kun teillä on talo valmis, niin alue ja ihmiset ovatkin siitä ympäriltä jo tuttuja. Se on aika hieno ja ihana juttu :)
Tsemppiä sinne muuttoon ja rentoutta täältä myös tavaroiden järjestelyyn. Toivottavasti teillä esikoisen kotiin jääminen menee hyvin ja saat asioita tehtyä. Meillä pyöri raksa-aikaan surutta piirretyt että sain asioita ja kilpailutuksia tehtyä. Hieman harmitti, niin paljon kun yritänkin olla tarkka tosta tv-ajasta mutta eipä muuta voinut.
Mutta eivätpä ne lapset siitä onneksi rikki mene ja loppujen lopuksi raksa-aika on aika lyhyt aika nyt kun se on takanapäin. Jos ajattelen kuukausi taaksepäin, raksa-aika tuntui vielä ikuisuudelta, vuosilta jos oikein sanon. Nyt aikakin menee jotenkin oikeaan perspektiiviin kun asutaan täällä ja ymmärtää kuinka lyhyt aika tämä on ollut, hassu juttu :)
Toi on ihana toi teidän suihkunurkkaus! Ja muutenkin tyylikkään näköinen kylppäri! Meillä mietitään vielä, että uskaltaisimmeko panostaa ihan kylpyammeeseen vai riittäisikö suihku kylppäriin. Suihkusta jäisi kyllä enemmän tilaa kaapeille.. No anyways, tsemppiä kovasti laatikoiden purkuun. Onneksi mennään kesää kohti. Itsellä tuntuu ainakin, että mieli on joka päivä vähän virkeämpi. :)
VastaaPoistaSuvi / Ripaus unelmapulveria
Voi, mulla on jäänyt tämä postaus kokonaan huomaamatta! Toivottavasti siellä on kaaos sekä mielessä että talossa jo helpottanut :) Todella kaunis teidän kylpyhuone. Harmittaa kun mies on niin "rajoittunut" noiden erilaisten ladontojen suhteen... Mutta silmäni pistin tuohon Hansgrohen suihkuun. Joko olette päässeet suihkuttelemaan? Hankitteko suihkun mistä? Itse haaveilen moisista ja hankintapaikka tulee varmaan olemaan Saksa sillä Suomessa noiden hinnat on aika suolaisia...
VastaaPoistaTässäkin mennään samalla hanalla. Tulossa hansgrohen talis tai focus ja nuo samat ikean kalusteet.
VastaaPoista