Musta, mustempi puutalo

On pidellyt kiireitä ja lomiakin vielä viime viikkoina. Blogi on siis jäänyt suosiolla vähemmälle, vaikka kanssaraksaajien raksojen edistystä käynkin kännykästä välillä lukemassa. Isäntä aloitti tänään toisen työviikkonsa ja parin edellisen aikana ollaan lähes päivittäin maalailtu taloa. Huhheijaa, sanonpa vaan. Ihan kelpo työsarkaa on pidellyt ja kyllä sen seuraavana päivänä tuntee nahoissansa.

Talonmaalaus ei meillä mennyt sitten ihan putkeen. Olimme varanneet talon maalaukselle elokuun toisen viikonlopun ja siis isännän viimeisen viikonlopun ennen töihin paluuta. Perjantaina 7.8 kurvasimme Helsingin mini-loman päätteeksi Weekend-Festivaalin täyttämälle Kalasataman alueelle ja haimme sieltä henkilönostimen mukaamme. 

Kotiin päästyämme aloitin maalauksen lähes heti korkeimmasta päätyseinästämme. Ja tehtäköön nyt heti alkuun selväksi, että kärsin todella pahasta korkeanpaikan kammosta. Koska olen maalannut talomme kaikki sisäpinnat, oli luonnollista että maalausnakki viuhui myös ulkopuolen osalta allekirjoittaneelle. Eipä siinä mitään. Isäntä opasti miten henkilönostinta ohjattiin ja käytettiin ja ihan hyvinhän tuo sujui. Vähän niinkuin pelaisi vanhoja tietsikkapelejä joystickillä, tosin kovin kummoinen vauhti vaan ei tässä pelissä ole. 

Mutta sitten kun nostin nostimen lähes 8 metriin katonharjalle, alkoivat polveni vapista ja paniikki hilautui kurkkuun. Ihan hirveä ahdistuspaniikki, jonka vuoksi oli pakko ottaa nostinta alas. Isäntä oli ehtinyt lähteä tässä välissä lasten kanssa kauppaan, joten keräilin ja puhaltelin hetken ja tsemppasin itseäni että kyllä mä tähän pystyn. Päätin kylmästi keskittyä vain seinän maalaukseen ja olla katsomatta yhtään alas. Henkilönostin kyllä heiluu ja tärisee jokseenkin paljon ääriasennossa, mutta ihme ja kyllä siihen tottui kun ei tosiaan katsellut yhtään alas. 

JUMISSA! Apuva, auttakee mut alas..

Sain maalattua hienosti talomme korkeinta päätyä noin puolentoista tunnin ajan ja juuri kun olin siirtymässä maalaamaan oikeaa päätyseinää, nostin sanoin -zzzzzz?!
Onnekseni isäntä kaartoi lasten kanssa 5 minuutin sisään tapahtuneesta pihaan ja ihmettelin ääneen miksei nostin ota mitään komentoja vastaan? Ei siis toiminut mihinkään suuntaan ja ihan kuin virta olisi ollut pois? Siellä mä siis nökötin 6 metrin korkeudessa pienessä kopassa maaliämpärien kanssa ja henkilönostin oli ns. "kuollut".

Isäntä lähti asiaa selvittämään ja sepäs ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Aluksi luulimme että virtajohto oli irronnut, koska nostin ei selvästikään ottanut virtaa. Mutta koska nostin oli verkkovirrassa kiinni ja kaikki johdot olivat kunnolla kiinni, ongelma oli jossain muualla. Niimpä isäntä tsekkasi kaikki mahdolliset: olivatko kaikki tukijalat oikein maassa, toimiko vikavirta, eikä mitään. Huusin naapurimmekin jeesiin, että mitenkäs täältä pääsis alas. Se otti 45min jumissa 6 metrissä ennenkuin selvisi että nosturin ohjaimistosta oli mennyt sulake. Sulake jota ei kuka tahansa vaihdakkaan.

Tässä vaiheessa pitää sanoa että luojan kiitos googlesta! Isäntä löysi sieltä jostain nostimen virhetilanteita koskevan ohjeen, jossa neuvottiin miten nostinta voi ohjata akkuvarauksen voimin tilanteessa, jossa nostin ei jostain syystä ota virtaa. Niimpä pääsin alas vähäisen akkulatauksen voimin.  Enkä muuten saanut pahoja traumoja. Lapset ehkä taisivat säikähtää eniten, että äiti ei pääse takaisin alas ollenkaan!

Pääsisäänkäynnin maalattua ja keskeneräistä seinää oikealla.

Niimpä meidän maalailut nostimen kanssa jäivät hyvin vähiin. Isäntä sai kyllä ks. firman toimitusjohtajan kiinni, joka ilman muuta lupasi meille uuden nostimen heti maanantaina. Plah, siis maanantaina kun koko viikonloppu piti huhkia tämän urakan kanssa. Seuraavan viikon aikataulut meni siis iltojen osalta uusiksi.

Niinpä maalisuti viuhui, mutta enemmänkin tikkaiden ja maan tasolta. Uuden mustan maalipinnan sai isännän tekemä roskakatos, josta postaus myöhemmin.

Talon maalaus on meillä vieläkin kesken pisimmän pohjoispuolen seinän osalta. Se olisi tavoitteena saada kuntoon tämän viikon aikana. En kyllä ihan tiedä että jaksaako..