Esikoisen huoneen seinämaalauksesta olenkin muutamaan otteeseen maininnut aiemmissa postauksissa. Nyt ajattelin esitellä teille kätteni tuotoksen. Seinämaalaus on nimittäin viimeistelty ja valmis.
Lasten huoneet näyttävät meillä mahdollisimman paljon omilta asukeiltaan. Niissä on myös paljon väriä. Kun syksyllä näytin esikoiselle viittä valitsemaani tapettivaihtoehtoa hänen huoneeseensa, tuli täystyrmäys kaikista! Sitten katsoimme tapetteja yhdessä ja tulos oli odotettava: kaikki Disneyn superpinkit prinsessaseinäkuvat nousivat ykköstoiveiksi.
Tässä vaiheessa (myönnän, ikävä äiti!) päätin että sellaista ei meille kuitenkaan tule. Nämä Disney/prinsessa vaiheet kun eivät kestä aikaa ja olisi kiva ettei seiniä tarvitsisi ihan heti tapetoida/maalata uudelleen kun kuva alkaa kyllästyttämään ja joku muu juttu onkin IN.
Kuva Pinterest: myparadisi.com |
Sitten näin yllä olevan kuvan Pinterestissä ja päätin että mitäpä jos maalaisin esikoisen huoneen seinät itse. Tekisin seinämaalauksen, mutta hieman enemmän lapseni näköisen. Maalien sävyt esikoinen saisi valita itse, ja niin hän tekikin. Kolme eri sävyistä pinkin sävyä (yllätys!). Näillä siis lähdettiin.
10.1.2015 Pilvien muotoilemista |
Visioni esikoisen huoneen seinämaalauksesta sisälsi lomittaisia pilviä ja niiden päällä tanssivan ballerinan. Pilviä lähdin hahmottelemaan rajausteipin avulla, joka osoittautui kätevimmäksi keinoksi saada pyöreitä muotoja seinälle aikaan. Hieman opettelua tuo vaati, sillä rajausteippi ei pysynyt seinässä ihan niin hyvin mitä maalarinteippi. Niinpä teippasin rajausteipin maalarinteipillä, joka samalla toimi suojana valkoiselle seinälle maalausvaiheessa.
15.1.2015 Ensimmäiset pilvet maalattuna |
Seinämaalauksen maalisävyjä oli kolme, joten ennen maalaukseen ryhtymistä jouduin miettimään mitkä pilvet maalaan milläkin värillä. Tämä oli siksikin tärkeää, etten halunnut samanvärisiä pilviä vierekkäin. Näin pilvien värisävyjen kontrasti toimisi paremmin.
20.1.2015. Ekat pilvet kahteen kertaan maalattuna, pieni raitapilvi valmis |
Suurin työ pilvien maalaamisessa oli rajaus ja eri väristen pilvien suojaus maalausvaiheessa. Käytännössä tämä siis tarkoitti, että jouduin teippaamaan sekä rajausteipillä että maalarinteipillä kaikki maalattavan pilven ympärillä olevien muiden pilvien rajat. Huh! Mutta homma sujui kyllä aika vinhaan, kunhan sain välit kuntoon rajausteipin kanssa. Ja kyllähän tuota teippiä kului.
22.1.2015 Eri väriset pilvet erottuvat |
Keittiön mustaa liitutaulumaalia jäi senverran yli etten raaskinnut roskiinkaan heittää. Niinpä tein toisen seinän pilvet uudestaan ja maalasin yhden pilven liitutaulupilveksi :) Siihen voi sitten luvalla riipustella mitä mieli tekee.
5.2.2015 Seinätarran kiinnittämistä |
2.3.2015 Valmis seinämaalaus (muutama teippi unohtunut kuvaan, höh!) |
2.3.2015 Valmis seinämaalaus |
Seinämaalaus onnistui mielestäni hyvin. Lopputulos on juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Pieni raidallinen pilvi tuo kaivattua raikkautta muiden pinkkien pilvien keskelle ja musta liitutaulupilvi tasapainottaa toista pilviseinää kivasti.
Nyt mietitte, että kuinka paljon aikaa seinämaalauksen tekoon oikein meni? No, menihän sitä. Ajallisesti tein seinämaalausta yhteensä n. 2,5 vkoa hajailtoina (n.3-4h per ilta). Eniten aikaa vei viimeistely, sillä rajausteippi ei anna kaikkein siisteimpiä ääriviivoja maalatessa. Myös maali loppui kesken, joten sitäkin piti hakea lisää.
Ajallista panostusta en ajatellut lainkaan, kun tätä pikku projektia lähdin tekemään. Nämä visuaaliset haasteet ovat vain asioita joista pidän kovasti. On ihanaa saada toteuttaa omaa ideaa ja nähdä kättensä työ ja vieläpä pitää siitä :) Olen tyytyväinen lopputulokseen, joka on varmasti uniikki.
Ja parhain palautehan tuli itse huoneen omistajalta: - Äiti, se on aivan ihana :)!
Tosi kiva siitä tuli! Minullakin on ollut yhtenä vaihtoehtona mielessä maalata meidän isoimpaan lastenhuoneeseen joku "juttu", sinne kun ei tullut mitään tehosteväriä tai tapettia vielä tässä vaiheessa ja osaan kuitenkin tehdä itsekin. Pitäisi vaan keksiä vielä se oikein hyvä idea :-D
VastaaPoistaKiva jos tykkäät :) Maalaaminen on kyllä hyvä vaihtoehto tehdä jotain "erilaista". Meillä nuo pilvet tulivat omana ideana ja esikoinen esitti toiveen ballerinasta. Siitähän se sitten muotoutui.Eikun siis ideoiden etsintään, Pinterest on siinä kyllä loistava, joten eiköhän se sieltä tule.
PoistaOnpa hieno. Tosi hieno!! Hyvä sinä :) Marika / Kaksi Savua
VastaaPoistaKiitos Marika :) Olihan siinä hommaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi omien lastensa hyväksi.
PoistaHieno! Hymyilytti nuo teidän tytön toiveet, kuulosti niin samalta meidän esikoisen toiveiden kanssa.
VastaaPoistaKiitos:) Joo, uskoisin että nämä prinsessa seinäkuvat ovat haluttuja sisustustoiveita kaikilla tuon ikäisillä tytöillä. Onneksi löysimme kompromissin, josta esikoinenkin tykkää ja mikä tärkeintä, sai olla itse valitsemassa ja vaikuttamassa (vaikkakin hieman äidin "ohjaamana")
PoistaHyvähän siitä tuli. Just ettei oo pelkkää pinkkiä, vaan raikasta raitaa ja terävöittävää mustaa, tekee siitä mielenkiintoisemman ja paremmin aikaa kestävän.
VastaaPoistaMulla on takataskussa sellainen konsti, että "yliolanheittimellä"tai mikä sen nimi nyt onkaan; voi omia ja muitten kuvia heijastaa seinälle ja zoomailla kokoa passeliksi. Sen avulla piirtelee ääriviivat ja jatkaa omalla tavallaan.
Kiitos Merja :) Näin tuon myös ajattelin. Sitten kun ballerina alkaa kyllästyttämään, niin seinätarran voi poistaa. Pilvien päälle voi joskus laittaa tapetin tai maalata päälle, kun niitä ei enää jaksa katsella.
PoistaSisustus tulee huoneessa olemaan suhteellisen valkoista ja puunväristä, joten värikäs seinä tuo mielestäni huoneeseen "sitä jotain". Tuo valonheittimellä heijastaminen onkin hyvä idea. Tosin itse koin teipeillä muotoilun helpoimmaksi tavaksi saada suhteellisen siistiä maalireunaa. Mutta tapoja on monia ja hyvä niin. Tekijöitäkin on monia ja kaikki keinot on sallittuja :)
Ihan mahtava! Olen myös pohdiskellut lasten huoneisiin jotain simppelin seinämaalausta/kikkailua maalien kera. Tapetit olisivat ihania, mutta oma tapetointitaito on niin hurjan huono ja lisäksi koen paljon työläämmäksi tapetin vaihtamisen kuin maalaamisen. Pienillä lapsilla maku todennäköisesti muuttuu aika tiuhaan ja siksi maalaus olisi järkevämpää. Kiitos siis lisäideoista!
VastaaPoistaKiitos Essi ja olepa hyvä :) Maalaaminen on kyllä kiva tapa saada jotain erilaista. Tapetoimiseen verrattuna tämän seinämaalauksen teko oli kuitenkin paljonpaljon työläämpää.
PoistaNykyajan tapetit ovat oikeasti niin helppoja asentaa, liisterit seinään ja vuodat kohdille. Siinäpä se. Sinänsä siis tämän seinän teko vei hurjan paljon enemmän aikaa, vaivaa (ja myös hermoja) kuin että olisin löytänyt kivan tapetin ja tapetoinut sen. Mutta on tämä erilainen ja mielestäni tosi kiva sisustusjuttu pienen tytön huoneeseen. Vaivansa arvoinen kyllä :)
No wau! Tosi kiva ja hyvin toteutettu! Lastenhuoneiden pitää minustakin olla asukkiensa näköiset :)
VastaaPoistaKiitos Paljon :) Olen samaa mieltä. Lastenhuoneet saavat olla lapsellisia ja asukkiensa näköiset. Teidän maja on muuten aivan huikea! Loistava idea ja toteutus :)
Poista