perjantai 5. elokuuta 2016

Ei ihan se EGG-tuoli, vaan jotain muuta

Muistatteko kevään sisustushaasteen?
Otin osaa haasteeseen, josta kerroinkin tarkemmin täällä. Haasteessa kysyttiin, että jos saisit valita kotiisi yhden design huonekalun, niin mikä se olisi? Se EGG-tuolihan se tietenkin, ja mielellään konjakin värisellä nahalla verhoiltuna.




Mutta tosiasia on, että jos sinulla olisi se 8000€ ylimääräistä, niin laittaisitko sitä yhteen tuoliin? Noin isolla rahalla tekee jo muutaman etelänreissun koko perheen voimin, ja ostaa vaikka mitä muuta ehkä "tarpeellisempaa". En siis ole ostanut tai saanut EGG-tuolia mistään, vaan olen jälleen pelastanut yhden tuoliressun ja antanut sille uuden elämän. Ja hän se onkin persoonallinen ja mikä parhainta, aivan ihana istua :)

Kuten monet tietävätkin, rakastan vanhoja huonekaluja. Erityisesti 40-60-luvun huonekaluja. Arvostan kotimaista designia ja käsitöitä. Kierrän paljon kirpputoreja ja teen aina välillä ihan hyviäkin löytöjä. Niinpä halusin meille tv-tuolin, jossa olisi ennenkaikkea hyvä istua. Mielellään se saisi pyöriä ja plussaa olisi jos se vielä vaikka keinuisikin (lapset you know!). Ja koska kukkaro ei todellakaan antanut haaveilla mistään isosta investoinnista, käännyin jälleen luottokanavan tori.fi:n puoleen. Forssasta löytyi yksi potentiaalinen ehdokas, jota olin jo lähestulkoon lunastamassa (10€ huimaan hintaan), kunnes asia tuli esille isäni ja äitipuoleni kanssa. Pääsin pelastamaan alla olevan yksilön roskalavatuomiolta. Mikä parasta, tuoli oli mielettömän hyvä istua risaisesta ulkonäöstä huolimatta ja sen mekanismit olivat täysin kunnossa. Ja se vielä pyöri ja keinui :)





Niinpä otin hänet huostaan ja tykästyin ikihyviksi. Ei yhtään se moderni haaveiden EGG-tuoli, mutta mielestäni kuitenkin vanhaa henkivä ja varsin persoonallinen kaunotar. Päätimme verhoilla hänet ja tilasimme Orient Occidentilta Vintage nahkaa, minäs muuta kuin konjakin värisenä :)

Ja eilen hain hänet vihdoin kotiin. Mikä ihana kaunotar sieltä kuoriutuikaan!








Tuolin alkuperästä tai valmistajasta ei ole tietoa, mutta verhoilija ystävällisesti kertoi, että tuolin alapuolisissa ruuveissa lukee Fiskars. Uskoisin siis, että kyseeessä on suomalaista tuotantoa oleva vanha tv-tuoli. Ken tietää, mutta nyt hänellä on uusi elämä meidän olohuoneessa. Nahka tulee käytön yhteydessä vielä pehmenemään, kulumaan ja paranemaan entisestään.

Arvatkaapa kenen lempipaikka tästä tuolista tulee? 
Siinähän minä tätäkin postausta kirjoittelen :)

9 kommenttia:

  1. Ooohhh! Täydellinen! Oon yhtä vihreä kuin alkuperäinen väri! 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Maria samaa mieltä :) Hän on täydellinen omassa luokassaan. Me itseasiassa harkitsimme kyllä tuon originaalin vihreän värin säilyttämistä, oli nimittäin todella kaunis sävy. Ihan samaa ei löytynyt ja kyllä tuo konjakki on vaan aika klassikko.

      Poista
  2. No onpas hän aika upea yksilö.
    Tiedätkö, me rohkaistuttiin vihdoin tapetoimaan koivua seinälle, ja ihan itse (jos muistat, kun panikoin sun tapetointipostauksen jälkeen, että taidetaan turvautua ammattilaisiin). Lopputuloksesta kehtaa tehdä postauksen ihan kuvien kera, kunhan saunan vilpola saadaan ensin siivottua :)

    Ihania lököilyjä uuden tulokkaan syleilyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs. S :) Ja hei ihan mahtavaa että rohkaistuitte itse tapetointihommiin! Eihän ollut niin vaikeaa? Tapettipostausta teidän vilpolasta odotellessa, ja tuo koivu on kyllä niin ihana valinta :)

      Poista
  3. Tiiätkö!? Juuri tänään mietittiin äitini kanssa, että varastosta pitäisi saada samanlainen tv-tuoli pois pyörimästä. Mietin ja mietin. Millään ei raaskisi pois heittää. Googletin. Ja tädää! Näin tuon tuolisi kuvan. Taidankin tietää mitä ensi talvena entisöin! Itselleni tv-tuolia,hih! Äiti on ostanut tuolin 70-luvulla Askosta. Ja se on todella hyvä istua. Erittäin hyvä värisävy tuoliin tuo konjakki. Vitsit, oon ihan innoissani! :)

    VastaaPoista
  4. Vanhempieni varastossa lojuu samainen tuoli. Jotenkin olen "säästellyt" sitä. En ole antanut hävittää. Tästä jutusta inspiroituneena taidankin tietää mitä entisöin ensi talvena ;) aivan mahtava väri tuo konjakki! Ja siinä tuolissa on todellakin hyvä istua. Äiti on muuten ostanu tuolin joskus 70-luvulla Askosta. Luulis, että kotimaista tekoa on.

    VastaaPoista
  5. Ja niin ikään tämän kirjoituksen ansiosta lapsuudenkotini tv-tuoli jatkaa elämäänsä ja tulee saamaan uuden verhoilun. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi,